Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Romanihame ärsytti pomoa – solvasi naista erityisen härskillä tavalla

Ravintoloitsija tuomittiin työsopimus- ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta Keski-Suomessa. Oikeuden mukaan hän oli solvannut romanihametta käyttävää naista.
Keski-Suomessa toimivan ravintolan omistaja on tuomittu Keski-Suomen käräjillä työsopimuslain ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta. Uhri oli ravintolassa työskennellyt nuorehko nainen.

Oikeus katsoi miespuolisen ravintoloitsijan solvanneen ja syrijneen valtaväestöön kuuluvaa naista tämän mentyä naimisiin romanimiehen kanssa. Nainen sairastui epäasiallisen ja loukkaavan kohtelun vuoksi masennukseen vuonna 2013.

Nainen kertoi ravintoloitsijan loukanneen häntä useita kertoja. Kahdelle loukkaukselle löytyi todistajakin.

Toisella kerralla ravintoloitsija sanoi asiakkaalle, että nainen on ”täydellinen pakkaus vyötäröstä ylöspäin, mutta paska siitä alaspäin”. Asiakkaan mukaan ravintoloitsija viittasi tällä naisen käyttämään hameeseen.

RAVINTOLOITSIJA kutsui naista myös mustalaiseksi. Oikeus katsoi miehen tehneen näin loukkaamistarkoituksessa. Myös miehen naiselle lähettämät tekstiviestit olivat oikeuden mukaan vähintään lievästi loukkaavia. Eräässä viestissä mies antoi ymmärtää naisen ”tavoittelevan kurjuutta”.

Nainen kertoi itse miehen kutsuneen häntä kahden kesken mm. huoraksi. Naisen mukaan mies sanoi kerran: ”Jos sinulla ei olisi mustalaiskolttua ja sinulla olisi vähän isommat tissit, olisit ok”. Kahdenkeskisiä loukkauksia oli naisen mukaan useita.

Oikeus katsoi ravintoloitsijan halventaneen ja nöyryyttäneen työntekijäänsä ihmisenä. Oikeus piti myös uskottavana, että ravintoloitsijan käytös myötävaikutti naisen sairastumiseen.

– Uskottavaa on, että (nainen) on kokenut sanonnat niin loukkaaviksi, ettei ole voinut jatkaa työsuhdetta. Työsopimus on päättynyt työnantajasta riippuvasta syystä, oikeus perusteli ratkaisuaan.

OIKEUS tuomitsi miehen maksamaan ex-alaiselleen viiden kuukauden palkan ja yli 1000 euroa muita palkkakuluja. Tuomion selosteessa ei mainittu, kuinka suuri viiden kuukauden palkkaa vastannut korvaus oli.

Lisäksi mies määrättiin maksamaan 2500 euroa yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä ja 7000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Ravintoloitsija valitti tuomiosta hovioikeuteen, mutta sitä ennen osapuolet tekivät sopimuksen, jossa työsopimuslain mukaiset, palkkaan perustuneet korvaukset pudotettiin 1500 euroon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  5. 5

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  6. 6

    IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

  7. 7

    Mursiko vihaviestien vyöry Teri Niitin?Anne Kukkohovi avoimena Me Naisissa tähteä raastaneesta imetyskohusta

  8. 8

    IS selvitti: Tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  5. 5

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  6. Näytä lisää