Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Törkeästä raiskauksesta epäiltyjä kuubalaisia lentopalloilijoita ei päästetä Suomesta – poliisi: ”Saattaa lähtö viivästyä”

seksuaalirikosepäily
Kahdeksan Kuuban maajoukkueen pelaajaa on otettu kiinni törkeästä raiskauksesta epäiltynä. Uhreja on yksi ja hän on täysi-ikäinen.
Poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan kahdeksan Kuuban lentopallomaajoukkueen pelaajaa törkeästä raiskauksesta epäiltynä.

Ennen lauantain Suomi–Kuuba-ottelua poliisi otti kiinni kolme pelaajaa. Tämän lisäksi sunnuntaina on otettu kiinni viisi henkilöä: Yksi ennen Portugalia vastaan sunnuntaina kello 15 pelattua ottelua ja neljä henkilöä ottelun jälkeen, tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

– Kiivaasti ollaan suoritettu kuulusteluja ja teknistä tutkintaa. Niissä on käynyt ilmi, että näillä neljällä kiinni otetulla on mahdollisesti osuutta asiaan, Länsipuro sanoo viitaten sunnuntain ottelun jälkeisiin pidätyksiin.

KIINNIOTTO Hakametsän jäähallissa tapahtui Länsipuron mukaan rauhallisesti.

– Kerrottiin joukkueenjohdolle mistä on kysymys tulkin välityksellä ja sitten myös pelaajille. Tilanne oli hyvin rauhallinen.

Poliisin tietojen mukaan uhreja on yksi.

– Kukaan asiaan liittyvistä ei ole alaikäinen, Länsipuro vahvistaa Ilta-Sanomille.

SEKSUAALIRIKOSEPÄILY tuli poliisin tietoon lauantaiaamuna. Tarkkaa ajankohtaa tutkitaan.

Epäilty teko on tapahtunut Kuuban lentopallomaajoukkueen hotellissa. STT:n tietojen mukaan tekopaikkana on Tampereen hotelli Ilves.

Länsipuron mukaan Kuuban joukkueen piti lähteä maanantaiaamuna Suomesta, mutta näillä näkymin kaikki kahdeksan kiinniotettua joutuvat jäämään Suomeen.

– Kyllä tämä nyt siltä näyttää, että saattaa lähtö viivästyä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. 6

    Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

  7. 7

    Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  10. 10

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. Näytä lisää