Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Omat festarijuomat salliva lakialoite kaatumassa – kansanedustaja: Ministeriö torppasi

alkoholilaki
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkosen lakialoite omien alkoholijuomien nauttimisen sallimisesta yleisötapahtumassa on kaatumassa.
Keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen lakialoite omien alkoholijuomien nauttimisen sallimisesta yleisötapahtumissa tuskin tulee saamaan lain voimaa.

– Sitä ei ole otettu mukaan alkoholilainsäädännön kokonaisuudistukseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että se raukeaa, Kaikkonen kertoi IS:lle sunnuntai-iltana.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä sunnuntaina Yle.

Aloitteen mukaan päätäntävalta asiassa pitäisi jättää tapahtumajärjestäjälle. Kokoontumis- ja järjestyslaki olisivat riittäviä määrittämään alkoholijuomien nauttimisen rajoituksia yleisötilaisuuksissa, aloitetekstissä linjataan.

Kaikkonen ei osaa sanoa, miksi aloite ei mahtunut kokonaisuudistuksen raameihin.

– Pitäisi varmaan kysyä sieltä ministeriön suunnasta, missä tätä on valmisteltu. Pidän tätä kuitenkin ihan hyvänä avauksena. Tässä oli se idea, että ne festivaalit, jotka itse haluavat ja joille poliisi antaa luvan, voisivat tällaisen käytännön ottaa käyttöön, Kaikkonen kertoo.

– Tällaisia käytäntöjä on aiemmin ollut muun muassa Järvenpään Puistobluesissa ja Pori Jazzeilla.

Mutta eikös se ole ollut silloinkin lain vastaista?

– Pari vuotta sitten lakia alettiin tulkita niin Valviran antamien ohjeiden jälkeen, Kaikkonen sanoo.

– Itselläni ei ole tarkoitus tähän asiaan vähään aikaan palata. Pitää nyt vain hyväksyä tämä ja tällä mennään.

Pillimehugate Porissa

Laki ja sen tulkinta nousivat melko tarkalleen kaksi vuotta sitten puheenaiheeksi, kun Pori Jazz -festivaali ja Järvenpään Puistoblues joutuivat Valviran paimenkirjeen jälkeen kieltämään omien alkoholijuomien nauttimisen festivaalialueella. Pori Jazz kielsi hetkeksi jopa kaikki omat juomat festivaalialueelta, mutta pyörsi päätöksen myöhemmin.

Sosiaali- ja terveysministeriön Haittojen ehkäisemisen ryhmän (HAITE) johtaja Kari Paaso kuvaili omat juomat yleisötapahtumissa kieltävää alkoholilain momenttia tuolloin hyvin selkeäksi mutta ”tunkkaiseksi tuoksahdukseksi 30-luvulta”. Paaso kommentoi asiaa Ylen haastattelussa.

Kielto näkyi kaksi vuotta sitten Puistobluesin kävijämäärissä.

– Kyllä sen huomasi yleisökadossa. Mutta nyt ollaan saatu nostettua yleisömäärä taas uuteen nousuun, kertoo festivaalipäällikkö Mika Porkka IS:lle.

Puistoblues joutui tekemään uusia linjauksia alkoholitarjonnan suhteen. Porkan mukaan kuluttajaystävälliset hinnat ja hyvät tuotteet olivat vastaus haasteeseen.

Olisiko kuitenkin ollut toivottavaa, että tämä lakialoite olisi nyt edennyt, Mika Porkka?

– Kyllä se olisi ollut kaikkien puolesta ihan ok, että oltais saatu alkoholilakia järkeistettyä. Mutta olemme ihan tyytyväisiä myös tämänhetkiseen tilanteeseen.

Ota kantaa

Pitäisikö omien alkoholijuomien nauttiminen yleisötapahtumissa sallia?

Kyllä 82% Ei 18%
Ääniä yhteensä 11002

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Tuoretta avio-onnea: Mika Häkkinen ja Marketa muikeina: Kuvat paljastivat muhkean vihkisormuksen, Mika näytti peukkua

    10. 10

      Jäämereltä valuu hyytävää pakkassäätä koko Suomeen – keskiviikkona säässä tapahtuu jälleen käänne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    10. 10

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää