Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi tutkii: Liikkuuko Tammisaaressa veneiden sarjaupottaja? Tv-kasvon jahti täyttyi vedellä oudosti

Poliisi tutkii veneiden outoja uppoamisia Tammisaaressa. Iso huvijahti vajosi vesillelaskun yhteydessä, meripelastusseuran veneessä havaittiin vuoto.
Huvila ja Huussi -ohjelman viherrakentajana tunnetun Niko Lindforsin veneilykesä ei alkanut suunnitelmien mukaan.

Miehen piti päästä vesille toukokuun lopulla. Veneilykesä meni pilalle, kun hänen huvijahtinsa melkein upposi vesillelaskun yhteydessä Tammisaaressa.

– Vene oli talvisäilytyksessä Tammisaaressa telakalla. Olin tilannut vesillelaskun telakalta, ja kun saavuin paikalle, oli huvijahtini lähes uponnut. Soitin palokunnan paikalle ja usean tunnin pumppauksen jälkeen vene saatiin tyhjäksi. Silloin huomattiin, että veneen pohjaventtiili oli auki ja vedet tulvivat sisälle sitä kautta.

Lindfors sanoo, että 49-jalkainen huvijahti on suunnilleen samanlainen kuin räppäri Cheekillä.

LINDFORS ajatteli aluksi, että virheen on tehnyt telakka, mutta telakalta virhettä ei myönnetty.

– He epäilivät, että joku on käynyt avaamassa venttiilin tahallaan vesillelaskun jälkeen, Lindfors kertoo IS:lle.

Noin viikkoa myöhemmin, kesäkuun alussa, samassa paikassa sattui vastaavanlainen tilanne.

TV-KASVO on tapauksesta harmissaan. Lindforsin perheen veneilykesä meni vaurioiden takia pilalle. Kustannusarvio korjauksille on liki 80 000 euroa. Lindforsin mukaan vakuutusyhtiö ei suostu maksamaan vahinkoja.

KYSEISEN AG Marine -telakan omistaja Alexander Pajanen vahvistaa Ilta-Sanomille, että telakka epäilee ulkopuolisen irrottaneen venttiilit veneistä. Pajanen sanoo, että poliisille on tehty rikosilmoitus tapauksista.

Tutkinta on kesken eikä Pajanen halua kommentoida asiaa sen enempää.

LÄNSI-Uudenmaan poliisi vahvistaa, että rikostutkinta on käynnissä.

Asiasta lisää päivän Ilta-Sanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    9. 9

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    10. 10

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää