Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaatii 2500 € / päivä, oli vankina yli 1000 päivää – Anneli Auerin tilille voi rävähtää jättipotti

Oikeusoppineiden mukaan Auerin tapaus on niin poikkeuksellinen, että hän voi saada paljon normaalia suuremman kärsimyskorvauksen.

TÄNÄÄN julkisuuteen SuomiAreenalla astuva Anneli Auer on vaatinut vapaudenmenetyksestään 3 020 000 euron korvausta. Ulvilan murhasta kahdesti vankeuteen tuomittu ja lopulta syyttömäksi todettu Auer vaatii korvausta kärsimyksestä 2 500 euroa päivältä. Asianajajansa mukaan Auer oli vapautensa menettäneenä yhteensä 1 048 päivää. Lisäksi hän vaatii yritystoimintaansa liittyvästä tulojen menetyksestä yhteensä 400 000 euroa.

Oikeusoppineiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että Valtionkonttori maksaa Auerille yli kolmea miljoonaa euroa.

– On tässä tapauksessa sellaisia piirteitä, jotka antavat mahdollisuuden vaatia merkittävästi kovempia korvauksia kuin tavanomainen korvaustaksa on. Sellaisia piirteitä ovat oikeusprosessin pitkä kesto ja tapauksen saama poikkeuksellinen julkisuus, arvioi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

Tolvasen mukaan kärsimyskorvauksen suuruuteen vaikuttaa sekin, että vangitsemisen aikana Auer on joutunut olemaan lapsistaan erossa.

– Niillä voi perustella, että kärsimys on ollut tavanomaista suurempaa. Tavanomaisesti kärsimyksestä maksetaan 100–150 euroa per päivä, niin kyllä tässä on useampikertaiseen päiväkorvaukseen ihan hyvät mahdollisuudet, Tolvanen sanoo.

TOLVANEN huomauttaa, että jos Auer ei ole tyytyväinen Valtiokonttorin maksamaan korvaukseen, hän voi valittaa siitä ensin käräjä- ja sitten hovioikeuteen.

– Vaatimus on kyllä erittäin kova. Todennäköisesti hän ei saa kaikkea, mitä pyytää.

Suurimmillaan kärsimyskorvausta on maksettu päivältä 400–500 euroa. Tolvanen vertaa Auerin tapausta Bodomin tapaukseen, jossa murhasyytteistä vapautetulle Nils Gustafssonille maksettiin moninkertainen korvaus tavanomaiseen verrattuna, yhteensä 44 900 euroa.

– Tämä on vielä vakavampi tapaus, jos ajatellaan epäilylle tullutta haittaa, niin kyllä se tässä suurempi oli. Bodomin tapauksessa prosessi oli lyhytkestoisempi ja vapaudenmenetysaikakin lyhyempi, Tolvanen muistuttaa.

RIKOSOIKEUDEN professori arvioi, että vaikka kyseessä on kaikin tavoin poikkeuksellinen rikosjuttu, Auerille voidaan maksaa korvausta kärsimyksestä enimmillään 500 euroa päivältä. Silloin summa olisi 1 048 päivältä 524 000 euroa. Kärsimyskorvaus on luonteeltaan verotonta tuloa. Ansionmenetyksestä maksettavasta korvauksesta sen sijaan maksetaan veroa.

– Sellaisen summan maksamista en pitäisi mahdottomana, eikä yllättäisi, jos korvausta maksettaisiin näin paljon. Ainakin vaatimuksena se kuulostaisi ihan järkevältä, Tolvanen sanoo.

RIKOSOIKEUDEN professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta toteaa, että Auerin yli kolmen miljoonan korvausvaatimus on ennätyssuuri.

– Ei ole todennäköistä, että sitä hyväksytään. Korkeimmat korvaukset ovat olleet puolen miljoonan ja miljoonan välillä, Nuotio sanoo.

Nuotio ei halua lähteä arvioimaan, kuinka paljon Valtiokonttorin olisi realistisista maksaa korvausta Auerille.

– On selvää, että Auerilla on oikeus vaatimukseensa, koska syyte on kokonaan hylätty.

Nuotion mukaan Auerin tapauksen tekee erityisen vaikeaksi sen, että hänet on todettu syyttömäksi miehensä murhaan, mutta samaan aikaan hänet on tuomittu seksuaalirikoksista.

– Siinä on kaksi erillistä syytettä, joista toinen on toisessa tuomioistuimessa hyväksytty ja jonka rangaistuksen hän on vankeudessa suorittanut. Osittain nämä vankeusajat menevät ristiin ja päällekkäin. Tämä on hyvin epätyypillinen tapaus, minkä vuoksi on kiinnostavaa nähdä, miten Valtionkonttori siihen suhtautuu.

Valtiokonttori arvioi aiemmin IS:lle, että päätös korvauksista annettaneen aikaisintaan syksyllä.
  • Ulvilan surma

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  3. 3

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  4. 4

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  5. 5

    Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

  6. 6

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  3. 3

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  4. 4

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  5. 5

    Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

  6. Näytä lisää