Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oulussa jälleen hurja yö: Miesjoukko pahoinpiteli 15-vuotiaan nuoren ja heitti uhrin veteen

Oulun poliisi kaipaa vihjeitä pahoinpitelystä ja ryöstöstä, jotka sattuivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Linnansaaressa.
Ilta-Sanomat uutisoi eilen, kuinka nuoret miehet sekosivat Oulussa lämpimänä kesäyönä, mutta poliisilla riitti Oulussa tehtäviä festarialueen liepeillä myös lauantaina.

Oulun poliisi tiedottaa kirjanneensa 11 rikosilmoitusta huumausaineen käyttörikoksista QStockin festivaalialueen läheisyydessä viikonloppuna. Valvonnassa tavatut huumeet olivat amfetamiinia ja kannabista.

Festivaaliväen purkautuessa Kuusisaaresta puolenyön jälkeen poliisia työllistivät erilaiset häiriötehtävät Torinrannassa ja Oulun keskustassa.

Noin kello yksi 20-vuotiaalta mieheltä anastettiin Linnansaaressa omaisuutta väkivaltaa käyttäen. Teosta epäillään poliisin mukaan ulkomaalaistaustaista 10–15 henkilön seuruetta. Miehen vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Poliisi kirjasi rikosilmoituksen ryöstöstä, mutta ei ole tavoittanut epäiltyjä.

Puoli tuntia myöhemmin samalla saarella joukko ulkomaalaistaustaisia miehiä pahoinpiteli 15-vuotiaan nuoren miehen lyömällä ja potkimalla maassa maannutta uhria. Pahoinpitelyn jälkeen uhri oli heitetty rannalta veteen.

Paikalla ollut neuvokas kolmikko nuoria naisia oli auttanut uhrin takaisin rannalle. Poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä, ja kaipaa havaintoja molempiin Linnansaaressa tapahtuneisiin rikoksiin.

Vihjeitä voi soittaa Oulun poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  4. 4

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. 6

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  7. 7

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  10. 10

    Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  4. 4

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  6. Näytä lisää