Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vyörypilvi valtasi somerolaisen peltomaiseman – Lisbeth, 76: ”Tunsin itseni hyvin pieneksi”

Luontoa ahkerasti valokuvaava Lisbeth Räisänen kuvailee näkyä aamuvarhaisella jopa pelottavaksi.
Seitsemän maissa aamulla Lisbeth Räisänen, 76, oli menossa hakemaan postia Somerolla Pitkäjärven Hämeenojalla, kun pellon yli kurotti valtava, matala pilvi. Räisänen otti sääilmiöstä vaikuttavan valokuvan.

– Se oli aika iso. Tunsin itseni hyvin pieneksi silloin. Se näytti todella pelottavalta, Räisänen kuvailee.

Muuten sää oli aurinkoinen. Pilvi möllötti pellon päällä hetken ja hajosi sitten kuin tuhkana tuuleen. Myöhemmin aamupäivällä alkoi ukkostaa.

– Se vain alkoi levitä yhtäkkiä ja katosi, Räisänen kertoo.

Näin meteorologi selittää sääilmiötä

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela tunnistaa heti kuvan sääilmiön. Kyseessä on Korpelan mukaan vyöry- tai rullapilveksi kutsuttu emopilvestään karannut pilvi, joka voi kasvaa useita kymmeniä kilometrejä pitkäksi.

– Selkämerellä muodostui aamuyöllä ukkoskuurorypäs, joka saapui sisämaahan aamun aikana aika vauhdikkaasti, mutta samalla se heikkeni ja kuoli lähestulkoon kokonaan pois. Ukkos- ja kuuropilviin liittyy vyörypilveksi kutsuttu ilmiö, joka on kuvassa karannut kuolevasta emopilvestään, Korpela selittää.

Vyörypilvi syntyy, kun ukkos- ja kuuropilven alle leviää viileämmän ilman alue, kun sadevettä sisältävä ilma syöksyy pilvestä alas. Ympäröivän lämpimämmän ilman ja kostean, viileän ilman rajapintaan voi tällöin syntyä ”pilvimakkara”.

– Vyörypilvi voi karata emopilvestään kauaskin. Tässä kuvan tapauksessa Somerolla kuuropilvi ja sateet ovat 20 tai jopa 30 kilometrin päässä.

Vyörypilvi liikkuu yleensä emopilveä nopeammin. Meteorologin mukaan Somerolla on vielä tuullut pilven suunnasta.

Ilmiö on Korpelan mukaan varsin yleinen. Tavallisesti vyörypilviä esiintyy iltapäivällä, jolloin lämpötila voi kuuropilven alla tipahtaa kertalaakista jopa 5–10 astetta. Kuuro- ja ukkospilvet ovat kaikista paksuimpia ja voimakkaimpia pilviä: niissä esiintyy samaan aikaan nousevia ja laskevia ilmavirtauksia ja tuulen nopeudet voivat olla hyvin voimakkaita.

– Niihin liittyy paljon kaikkea muutakin hauskaa, mutta muun muassa tällaisia karkaavia pilviä.

Tällä hetkellä laiskoja ukkosia liikkuu Porkkalanniemeltä Kuopioon ulottuvalla linjalla. Meteorologin mukaan kyse on pikemminkin paikallisista sadekuuroista ja satunnaisista salamaniskuista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    8. 8

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää