Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lähetystöhenkilöstön etujärjestö: Ongelmia myös muualla kuin Tukholmassa

Suomen suurlähetystöissä on Tukholman lisäksi muitakin, joissa on ongelmia työhyvinvoinnissa, kertoo lähetystöjen henkilöstön etujärjestö.
Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtaja Juha Parikka pitää merkittävinä ulkoministeri Timo Soinin (ps) ja valtiosihteeri Peter Stenlundin eilisiä lupauksia puuttua lähetystöjen johtamiseen. Parikka pitää lupauksia askeleena sitä kohti, että epäasialliseen käytökseen otettaisiin nollatoleranssi.

Stenlund kertoi Suurlähettiläspäivien avauspuheessaan, että ongelmatilanteiden käsittelyissä on käynyt ilmi, miten lähetystöjen työntekijät eivät välttämättä luota työnantajan johdonmukaisuuteen. Stenlundin mukaan suurlähettiläät tarvitsevat tukea johtamiseen sekä alaisten toimintaan liittyvien tilanteiden selvittämiseen.

Ulkoministeri Soini puolestaan sanoi toimittajille, että jokaisen työntekijän pitää saada asiallista kohtelua eikä ”herroja pidä suojella”.

Parikka kokee, että nyt sekä poliittinen että virkamiesjohto on samoilla linjoilla Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen kanssa. Yhdistys on Parikan mukaan tehnyt pitkään työtä työilmapiirin eteen.

Parikka myös kiittää talon johtoa ripeästä puuttumisesta Tukholman lähetystön tapauksessa. Soini kertoi viime viikolla kotiuttavansa suurlähettiläs Jarmo Viinasen Tukholmasta, koska hänen toimintaedellytyksensä ovat heikentyneet. Taustalla oli ulkoministeriön lähetystöön tekemä sisäinen tarkastus, jossa selvitettiin mahdollista epäasiallista käytöstä, mahdollisia esimiesohjauksen puutteita, varainkäyttöä ja työhyvinvointia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

  4. 4

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. 6

    Video: Ryöstettiinkö Ässiltä maali Hämeenlinnassa? Hylkäys johti rajuun protestointiin

  7. 7

    Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  6. 6

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  7. 7

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  8. 8

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  9. 9

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Pankki yritettiin ryöstää Espoossa – toisella epäillyllä koiran kuva housunlahkeessa

  4. 4

    Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

  5. 5

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  6. Näytä lisää