Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kekkonen, jonka aika ohitti

Urho Kekkosta käytettiin viime vuosinaan hyväksi, kirjoittaa Seppo Varjus.

PRESIDENTTI Urho Kekkosen ero paljasti hänen sairautensa salailun, aikansa suurimman poliittisen skandaalin. Sen jälkeen presidentin terveydentilasta tuli julkinen asia. Poliittinen journalismi muuttui haastavammaksi, vähemmän asioita huomaamatta jättävämmäksi. Kaikki hyvää ja välttämätöntä. Urho Kekkonen oli viime vuodet sairas mies, joka ei tilaansa tajunnut ja jota käytettiin hyväksi. Itseään hän piti korvaamattomana.

Voi hänen syitään silti ymmärtää. Kekkosen edeltäjistä Mannerheim oli 78-vuotias viran jättäessään, korkeassa iässä 1940-luvulla. Paasikivi oli vielä vaalin toisen kierroksen ehdokkaana vuonna 1956, 85-vuotiaana. Hän kuoli samana vuonna juuri 86 täytettyään. Se oli silloin hirmuinen ikä. Kekkosen edeltäjät olivat poikkeusyksilöitä, joihin hän varmasti samastui. Nykyään kohtuullisen reippaisiin kasikymppisiin törmää kaikkialla. Vielä Kekkosen ajan lopulla paljon harvempi saavutti tuon merkkipaalun, vielä harvempi hyväkuntoisena. Yli 70-vuotiaan Kekkosen urheilusuoritukset eivät nykyään olisi niin ihmeellisiä kuin 1970-luvulla. Se harhautti häntä itseäänkin, kroppa kesti, ymmärrys ei.

Kekkonen ei koskaan löytänyt mieleistään seuraajaa. Ahti Karjalainen vaikutti hetken sellaiselta, mutta osoittautui elintavoiltaan mahdottomaksi mieheksi maan johtoon. Totta kai muitakin presidentiksi kykeneviä kuin Mauno Koivisto olisi ollut. Heille Kekkonen ei antanut mahdollisuutta, Koivisto otti omansa väkisin. Kekkonen ei luottanut, että kukaan olisi tehtävän mittainen.

KEKKONEN oli jo 1970-luvun lopulla todellinen muinaisjäänne, kansalaissodan käynyt mies. Talvi- ja jatkosodan veteraanit tuntuivat hänestä poikasilta. Ikätoverit ja luotetut olivat haudassa tai ukkokodissa. Jäljelle jääneet neuvojat eivät uskoneet oikeasti neuvoa, että Kekkosen aika oli jo ohi. Ei ihme, että Kekkonen alkoi elää toisessa todellisuudessa, menneissä päivissä. Maansa ja itsensä puolesta hän pelkäsi asioita, joita ei välttämättä enää olisi pitänyt pelätä.

Nykyajan politiikassa vanhus huipulla olisi mahdottomuus. Tosin jos Sauli Niinistö asettuu uudelleen ehdolle ja valitaan, hän viran jättäessään olisi jo kunnioitettavassa 75 vuoden iässä. Saa nähdä, asettuuko.

Sitä mukaa, kun vanhoja ihmisiä on enemmän ja he ovat paremmassa kunnossa, heidän arvostuksensa vähenee. Sitä maailmaa Kekkosen ei sentään tarvinnut nähdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

    9. 9

      Jäihin uponnut kuorma-auto herätti huomiota Helsingissä – ”Lähtenyt tuntemattomasta syystä liukumaan”

    10. 10

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

    2. 2

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    3. 3

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    6. Näytä lisää