Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Presidenttiparin kuva koulukirjassa ihmetyttää

Kansanedustaja ihmettelee Twitterissä uuden lukiokirjan kuvavalintaa. Kuvatekstissä vihjataan presidenttiparin ikäeroon ja Sauli Niinistön taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan.
Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk) julkaisi tiistaina Twitterissä kuvan tänä vuonna julkaistusta lukiokirjasta ja ihmetteli sen kuvatekstivalintaa. Motiivi 1 -nimisessä psykologiankirjassa on kuva, jossa ovat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio. Kuvateksti on tulkittavissa niin, että sillä viitataan presidenttiparin 28 vuoden ikäeroon.

Kuvateksti on kokonaisuudessaan:

Evoluutiopsykologian mukaan pitkäaikaista kumppania etsivät naiset tuntevat vetovoimaa miehiin, jotka ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvässä asemassa ja naista vanhempia. Nämä ominaisuudet viittaavat miehen kyvykkyyteen huolehtia naisesta ja tämän lapsista.

IS:n tavoittama kansanedustaja Lintilä kertoo, että tuttu lukiolainen näytti kirjaa hänelle. Lintilä ei ymmärrä kuvatekstiä. Hänen mielestään kuvavalinta on käsittämätön.

– Kovin erikoinen teksti on liitetty kuvaan, Lintilä sanoo.

Jos twiitti ei näy, saat sen auki tästä.

Opetushallituksen yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen johtaja Jorma Kauppinen ei ole kuullut tapauksesta, eikä halua ottaa kantaa siihen. Kauppinen kertoo, ettei opetushallitus enää nykyisin ennakkotarkasta mitään oppimateriaaleja. Kustantajat valmistavat oppimateriaaleja ja paikallisesti valitaan mitä kirjoja kouluissa käytetään.

– Meillä ei ole toimivaltaa määrätä ulkopuolisten tekemistä oppimateriaaleista, opetushallituksen Kauppinen sanoo.

Motiivi 1 -lukiokirjan on kustantanut Sanoma Pro. Sanoman viestintäjohtaja Hanna Johde sanoo IS:lle, ettei kirjasta ollut ennen aamuista Twitter-viestiä tullut palautetta.

– Keskustelussa kuva oli irrotettu asiayhteydestään, jossa teoriaa myös kritisoitiin. Pelkkä kuva antoi kokonaisuudesta vähän väärän käsityksen. Kuvavalintana se ei ollut mikään hyvä. Keskustelu osoittaa, että se voi viedä huomiota vääriin asioihin, eikä sinällään edistä asian oppimista, Johde miettii.

Kirjassa on kerrattu vajaan sivun verran evoluutiopsykologian parinvalintaan liittyviä hypoteeseja. Esimerkiksi, että teorian mukaan mies valitsee hedelmällisen oloisen naisen ja nainen valitsee vastaavasti vahvan ja ulkoisesti symmetrisen miehen. Lopuksi kirjassa kerrotaan evoluutiopsykologian kritiikistä seuraavasti:

”Evoluutiopsykologiaa on kritisoitu siitä, että se esittää hypoteeseja, joita ei voida testata. Kritiikki on myös kohdistunut hypoteeseihin, joilla ei ole selkeää tieteellistä tukea, kuten oletus naisvartalon tiettyjen mittasuhteiden yhteydestä vetovoimaan ja terveyteen.”

Sanoma Pro ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

  2. 2

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  5. 5

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  6. 6

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  7. 7

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  8. 8

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  9. 9

    Joutuuko Trump luopumaan suosikkilaitteestaan? ”Vaarantaa kansallisen turvallisuuden”

  10. 10

    Jäihin uponnut kuorma-auto herätti huomiota Helsingissä – ”Lähtenyt tuntemattomasta syystä liukumaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  8. 8

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pääkaupunkiseudulla erityisen liukasta: loukkaantumisia maanantaina jo 230

  2. 2

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  5. 5

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  6. Näytä lisää