Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuvat ja video: Tulli paljasti Suomen suurimman nettihuumekaupan – houkutteli asiakkaita ilmaisilla huumeilla

Tulli on paljastanut itseään Suomen suurimmaksi nettihuumekaupaksi mainostaneen nettisivuston.
Rikoksista epäiltyinä on kolme suomalaista henkilöä. Heidän epäillään tuoneen Suomeen muun muassa 40 kiloa erilaisia huumausaineita.

Tullin mukaan nettihuumesivusto toimi salatulla Tor-verkon Silkkitie-kauppapaikalla.

Tullin mukaan epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2014–2016 välisenä aikana. Tullin mukaan sivusto markkinoi palveluitaan lähettämällä ilmaisia LSD-lappuja mahdollisille ostajille.
  • Yllä olevalla videolla esitellään Tullin tekemää huumelöytöä ja huumekätköä.
Toiminta laajeni, ja Tullin epäilyksen mukaan rikoksista epäillyt henkilöt ovat tuoneet Saksasta ja Hollannista Suomeen yli 40 kiloa eri huumausaineita, joista Tulli onnistui takavarikoimaan noin 15 kiloa.

Mukana oli muun muassa amfetamiinia, metamfetamiinia, heroiinia ja kokaiinia. Näiden lisäksi Suomeen tuotiin epäilyjen mukaan yli 40 000 ekstaasitablettia ja noin 30 000 LSD-lappua.

Epäilyn mukaan rikoksista epäillyt henkilöt myivät huumeita kahden miljoonan euron edestä.

Tulli on tutkinut tapausta törkeinä huumausainerikoksina ja salakuljetuksina. Epäiltyinä tapauksessa on kolme suomalaista henkilöä, jotka ovat olleet vangittuja huhtikuusta lähtien. Epäillyt ovat noin 30-vuotiaita ja he ovat kotoisin Varsinais-Suomesta sekä pääkaupunkiseudulta.

Takavarikoitujen huumeiden lisäksi Tulli on takavarikoinut erinäistä omaisuutta miljoonan euron edestä. Asia etenee syyteharkintaan syyskuun lopulla. Asiaa käsiteltäneen syksyn aikana Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  4. 4

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  5. 5

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  6. 6

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  7. 7

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  8. 8

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  9. 9

    Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

  10. 10

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  4. 4

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  5. 5

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  6. Näytä lisää