Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rauli-myrsky yllätti Katariinan – ”Ei siinä kerennyt kuin vähän säikähtää”

Rauli-myrsky iski täydellä voimalla Oulun Kiimingissä.
– Ensin tuli raivona vettä, mutta sitten se lakkasi, Katariina Hämeenaho kertoo miten kaikki alkoi lauantaina aamupäivällä Kiimingissä. Sade rauhoittui.

– Sitten alkoi tuulla ihan järkyttävästi. Se tapahtui todella äkkiä se puuska.

Jutun alussa olevalla videolla naapuri kertoo, kuinka myrsky iski Kiimingissä.

Hämeenaho oli kahden koiransa kanssa sisällä perheen talossa, kun myrsky iski.

– Olin olohuoneessa. Katsoin ikkunasta, että puita alkoi kaatua. Huomasin, että puita alkaa kaatua talonkin päälle, joten juoksin siitä keittiöön.

– Koitin päästä etuovesta ulos, mutta en päässyt kun puut olivat kaatuneet eteen, Hämeenaho kertaa nopeita tapahtumia.

– Menin alaovesta ulos ja katsoin että puut ovat kaatuneet saunan päälle ja etupihan puolelta talon päälle.

Koko tilanne oli nopeasti ohi. Koiratkaan eivät olleet moksiskaan.

– Ei siinä kerennyt kuin vähän säikähtää ja sitten pihalle katsomaan.

– Tuli melkein heti tyyni. Suunnilleen alkoi aurinko paistaa. Sellainen puuska. Ja se oli siinä, Hämeenaho ihmettelee.

Hämeenahon mies ei ollut paikalla. Kukaan muukaan ei onneksi loukkaantunut puiden kaatuessa. Aineellisista vahingoista ei vielä tiedä.

Hämeenaho laski, että ainakin kolme puuta on kaatunut saunan päälle.

– Sauna on huonossa kunnossa. Sieltä on juurakko repinyt terassin irti, Hämeenaho huokaa.

Talossa ainakin räystäslaudoitukset ovat irronneet, eikä katon vaurioista ole vielä tietoa, kun sen päälle kaatunut puu on vielä paikoillaan.

Päivällä Pelastuslaitos oli edelleen töissä saadakseen aamupäivällä kaatuneen puun talon päältä pois.

Rauli-myrsky on yltynyt – puita teillä, sähköjä poikki

Myrskytuulet ovat alkaneet jo voimistua erityisesti maan länsi- ja keskiosassa, kertoo Ilmatieteen laitos. Tuulten vuoksi sähköttömiä kotitalouksia oli iltapäivällä pahimmillaan yli 33 000 etenkin Länsi- ja Keski-Suomessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla.

Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella tuuli on kaatanut puita tielle. Ilmajoella kolmostiellä liikenne meni poikki, koska tielle oli kaatunut puita. Samoin Lapualla Yli-Hellassa on puita autotiellä. Lisäksi Taivalkoskella Pohjois-Pohjanmaalla tie 20:n siltatyömaalla on lähtenyt pressuja liikkeelle tuulen voimasta.

Myrskytuulet ovat kovimmillaan iltapäivän ja illan aikana. Kovat tuulenpuuskat puhaltavat todennäköisimmin maan etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla lukuun ottamatta Koillismaata.

Merialueille myrskyvaroitus on annettu Perämerelle, mutta kovaan merituuleen on syytä varautua myös useilla muilla rannikkovesillä. Tuuli oli kovaa merialueilla jo aamulla. Esimerkiksi Uusikaarlepyyn lähellä purjevene oli ajanut karille kovan tuulen vuoksi. Kukaan ei loukkaantunut karilleajossa.

Sähköratavaurio hidastuttaa junaliikennettä

Myrskytuulet vaikeuttavat myös raideliikennettä. Junia korvataan linja-autoilla Pännäisten ja Seinäjoen välillä sähköratavaurion vuoksi, ja Liikenneviraston rataliikennekeskukselta arvioidaan, että sää on vaurion aiheuttaja. Aiemmin ilmoitetut Intercity 22 on korvattu linja-autolla Pännäisten ja Seinäjoen välillä ja Intercity 23 välillä Seinäjoki–Kokkola. Intercity 24 välillä Kokkola–Helsinki sekä Intercity 825 välillä Seinäjoki–Kokkola korvataan niin ikään bussikuljetuksilla vaurion vuoksi.

VR:n mukaan linja-autot jäävät myöhään junien aikatauluista. Seinäjoelta junayhteys toimii kuitenkin edelleen normaalisti.

Liikennevirasto ei ole vielä antanut arviota vian kestosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. 6

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    7. 7

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    2. 2

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    6. Näytä lisää