Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uutuuskirja: Näin tappavaa sotaa Suomi kävi

Talvi- ja jatkosodan rintamilla tehokkain tappaja oli tykistö.
Vuonna 1960, 15 vuotta sodan jälkeen suomalaisten kuolleisuus oli huikeasti korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa teini-iästä alkaen. Tämä koski myös naisia.

Uudessa kirjassa Sodan särkemä arki (WSOY) Ville Kivimäki ja Anssi Männistö arvioivat, että asiaan ei vaikuttanut vain suomalaisten huonompi elämisen taso ja perimä. Heidän mielestään olennaista olivat vuosien 1939-1945 kovat kokemukset. Varsinkin rintamamiesten ja sotalapsien nuorella iällä kokema stressi aiheutti pitkäaikaisia terveyshaittoja. Kivimäki sai muutama vuosi sitten Tieto-Finlandian rintaman mielenterveysongelmia käsitelleestä kirjastaan Murtuneet mielet.

Uusi kirja käsittelee kokemuksia niin rintamalla, rintaman takana kuin kotirintamallakin. Kirjoittajien mukaan suomalaisten suhde vuosien 1939-1945 kolmeen sotaan on yhä tiiviin. Nykypäivän nuorille Kekkonen ja mustavalkotelevisio tuntuvat eksoottisemmilta. Heidän mukaansa läheisyyden tunne on kuitenkin osin harhakäsitys. Sotasukupolven elämä muistutti monella tavoin enemmän 1800-lukua kuin 2010-luvun Suomea.

Siviilit pääsivät Suomessa vähällä

Suomen sotien erikoisuus oli, että väkivalta koitui nimenomaan pari-kolmekymppisten rintamamiesten kohtaloksi. Muualla siviilejä kuoli enemmän, kun taistelut käytiin asutuskeskusten keskellä. Pommitetussa Iso-Britanniassakin kuoli suhteessa enemmän siviilejä.

Suomalaisia kuoli toisessa maailmansodassa noin 96 000, mikä oli 2,5 prosenttia kokonaisväestöstä. Talvisodan aikana helmi-maaliskuussa kuoli 17 000 suomalaista. Vastaavia taisteluita käytiin vain suursodan itärintamalla Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon. Valtaosa suomalaissotilaista kuoli ase kädessä juoksuhaudassa, ei piiritettynä tai vankina.

Kirjassa arvioidaan, että valtaosa suomalaissotilaiden taisteluvammoista aiheutui tykistöammuksista. Kannaksella kesällä 1944 yli 80 prosenttia haavoittumisista johtui tykistötulella. Toinen tehokas tappaja oli konekivääri.

Tekijöiden mukaan Neuvostoliitto menetti talvi- ja jatkosodassa kaatuneina 380 000 ja haavoittuneina 655 000 sotilasta. Mukana ovat myös tappiot taisteluista saksalaisia vastaan Pohjois-Suomessa. He arvioivat, että näistä miljoonasta sotilaasta puolet oli tykistön uhreja. Kun suomalaisia oli aseissa noin 700 000 miestä, enemmistö ei tappanut eikä todennäköisesti edes haavoittanut vihollista omalla käsiasellaan.

Sodan arki kuvina

Sodan särkemä arki –kirjassa käytetään paljon TK-miesten eli tiedotuskomppanian väen ottamia kuvia. Ne ovat olleet muutaman vuoden helposti saatavilla netissäkin SA-kuva-arkiston kautta, joskin yksittäisten kuvien hakeminen voi vaatia taitoa ja kärsivällisyyttä.

Kivimäki ja Männistö laskevat, että kuusi kuvia ottaneista TK-miehistä kaatui ja 16 haavoittui. Kaikkiaan TK-miehiä kaatui 13. Kaatuneilta ja haavoittuneilta TK-miehiltä saattoi jäädä kameraan filmirullia, jotka myöhemmin kehitettiin.

Sodan aikana TK-miesten ottamien kuvien julkaisemista ja tallentamista mietittiin tarkkaan. Erityisen arka asia olivat omien kärsimät tappiot. Sekä suomalaisten että venäläisten tekemiä julmuuksia esittävät kuvat salattiin vuosikymmeniksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    6. Näytä lisää