Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Palkansaajajärjestö Kiky-riidasta: ”Sopu on kaukana”

Työmarkkinasopimus
Hallitus on tehnyt esityksen, millä tavalla kunta-alan ja hallituksen kiky-erimielisyys ratkaistaan, sanoo Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Sopu on kuitenkin kaukana, julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön (Juko) Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo STT:lle.

Neuvotteluita kuitenkin käydään koko ajan yhteisesti, ja Luukkaisen mukaan hallitus on viestinyt ratkaisuhalukkuudesta.

Kunta-alan työntekijäjärjestöt uhkasivat eilen kaataa Kiky-sopimuksen. Juha Sipilän (kesk) hallituksen on löydettävä ratkaisu riitaan tänään.

Tästä on kyse

Kilpailukykysopimuksessa julkisen sektorin työntekijät kärsivät eniten ja saivat lupauksen työpaikkojen säilyttämisestä.

Kikyssä kenenkään palkka ei nouse vuoteen, kaikkien vuosityöaika pitenee 24 tunnilla ja työnantajien maksuja siirretään työntekijöiden maksettavaksi.

Lisäksi valtion ja kuntien työntekijöiden lomarahoista leikataan 30 prosenttia kolmen vuoden ajan.

Julkisen sektorin työntekijät saivat vastineeksi sen, että valtio lupasi korvata kunnille kikyn aiheuttamat veromenetykset täysimääräisesti. Näin voitaisiin taata, että julkiselta sektorilta ei leikata työpaikkoja.

Nyt hallitus ja kunta-alan järjestöt mittelevät siitä, onko hallitus sovitusti maksamassa kunnille kaikki veromenetykset vai ei. Kuntien verotulot ovat vähenemässä muun muassa lomarahaleikkausten takia.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo, mistä 88 miljoonaa euroa koostuu.

– Sairauspäivärahamaksu on osin vähennyskelpoinen kunnallisverotuksessa, siitä tulee yksi osa. Suurin virhe on, että valtiovarainministeriö on yliarvioinut vuosityöajan pidennyksen ja lomarahan leikkauksen vaikutukset kuntatalouteen, Luukkainen totesi.

Kun kunta-alan järjestöt pari viikko sitten heräsivät asiaan, silloin summat olivat suurempia.

Pari viikkoa sitten järjestöt kertoivat kuntien kärsivän 384 miljoonan euron veromenetykset, ja summa vastaisi 8 000 kunta-alan työntekijän palkkoja sivukuluineen.

Kuntien veromenetys on täsmentynyt 88 miljoonaksi, mikä vastaa noin 2 000 työpaikkaa.

– Luvut ovat parin viikon aikana eläneet. Laskimme lukuja eri tavalla, nyt olemme päässeet yhteiseen laskuoppiin. Meillä on nyt yhteinen näkemys, minkä suuruinen ylimääräinen miinus on. Luku on nyt 88 miljoonaa euroa.

– Miksi yhdelle alalle tulisi vielä lisää leikkauksia? Kunta-alalle annettaisiin lisämyrkkyä. En ole nähnyt muille palkansaajajärjestöille lisämyrkkyä tulossa. Tämä olisi uusi suonenisku kuntasektorille, Luukkainen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. Näytä lisää