Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Viranomaiset huolestuivat lasten hengenvaarallisesta leikistä: ”Juna ei voi väistää”

Rautatie ei ole lasten leikki- ja oleskelupaikka, Liikennevirasto muistuttaa.
Lapinlahdella on nähty viime viikonloppuna lapsia leikkimässä rautatiellä. Liikennevirasto varoittaa, että rautatiealueella oleskelu on aina vaarallista, sillä matkustajajunien lisäksi radalla liikkuu tavarajunia ja radan kunnossapitokalustoa.

– Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ajoissa, jos on keskittynyt esimerkiksi kuvien ottamiseen ja leikkimiseen. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä, yksikön päällikkö Marko Tuominen muistuttaa tiedotteessa.

Liikkuvien junien lisäksi myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran.

Myös poliisi on huolestunut lasten ja nuorten oleskelusta radalla. Radalla oleskelu aiheuttaa poliisille valitettavan usein tehtäviä, pahimmillaan jopa suru-uutisen viemistä nuorten vanhemmille.

Kesäkuussa noin 15-vuotias poika loukkaantui Lappeenrannan rautatieasemalla sähkötavarajunan katolla. Hän oli syttynyt tuleen katolle päästyään. Kuin ihmeen kaupalla toinen katolla olleista pojista ei saanut tilanteessa vammoja.

Radan päällä kulkevissa ajolangoissa on 25 000 voltin jännite. Tämä on sata kertaa suurempi kuin tavallisessa pistorasiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – poliisi käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Patrik Laine ei muista mitään aivotärähdyksen aiheuttaneesta taklauksesta – kärsi raskaista oireista lähes kaksi viikkoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    3. 3

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    4. 4

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. Näytä lisää