Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Markun, 69, vaimo huomasi alkavan muistisairauden: ”Remonttihommat eivät sujuneet ja minusta tuli kauhean ärtynyt”

Muistiviikko
Markku Uusitalolla diagnosoitiin Alzheimerin tauti kahdeksan vuotta sitten.
Markku Uusitalo kertoo, että alkujärkytyksen jälkeen tauti on edennyt hitaasti ja aktiivisuus on ylläpitänyt toimintakykyä.


”ASUIN yli kymmenen vuotta sitten vaimoni kanssa Norjassa. Ensimmäiset merkit sairaudesta näkyivät jo silloin, sillä kielen oppimisesta ei tahtonut tulla mitään. Suomeen palattuamme vaimoni alkoi patistaa minua lääkäriin. Normaalit remonttihommat eivät enää sujuneet ja minusta tuli kauhean ärtynyt. Ensin ajattelimme, että luonteen muutos johtuu työstressistä, mutta sitten menin selvittämään asiaa työterveyshuoltoon. Sieltä minut ohjattiin jatkotutkimuksiin erikoissairaanhoitoon. Vuosi siinä meni, ennen kuin neurologi totesi, että minulla on Alzheimerin tauti.

Aluksi diagnoosi oli iso järkytys koko perheelle. Olin vielä työelämässä ja fyysisesti erinomaisessa kunnossa. Olisin halunnut jatkaa töissä virallista eläkeikääni pidempään, mutta pikkuhiljaa töissä huomattiin muistiongelma ja minut laitettiin aika rumasti eläkkeelle, kun täytin 65.


MUISTISAIRAUS on edennyt tosi hitaasti ja olen pärjännyt tosi hyvin. Viime aikoina on kuitenkin tullut isoja muutoksia. Jouduimme muuttamaan kosteusvaurion vuoksi vanhasta kodista toukokuussa. Uudessa kodissa on välillä vaikea muistaa esimerkiksi, mistä löydän juomalasin tai haarukan. Muistan kuitenkin, missä uusi osoite on, enkä ole kertaakaan mennyt vanhaan osoitteeseen. Viime aikoina lonkka on alkanut kipuilla ja se vaikuttaa myös muistiin.

Nykyään tarvitsen muistilappuja, jotka muistuttavat päivän ohjelmasta ja askareista. Lisäksi pitää olla muistilappuja, jotka muistuttavat muistilapuista. Muistilapuilla saattaa lukea, että tänään on jumppa yhdeksältä tai että koira on jo saanut ruoan.

Olen päivät yksin kotona, kun vaimo käy töissä. Käyn päivän mittaan kerhoissa, jumpissa ja Muistiyhdistyksen tapahtumissa. On tärkeää, että on tekemistä, sillä muuten aika tulee pitkäksi.

Kun käyn kaupassa, mukana pitää olla aina ostoslappu. Välillä joku kohta lapussa jää lukematta. Kun fyysinen kunto on hyvä, niin täytyy vain käydä useamman kerran kaupassa, jos kaikkea ei kerralla muista.



OLEN tietoinen sairaudestani ja tiedän, mihin muistisairaus voi johtaa. Huomaan, että nykyään toimin hitaammin ja tiedostan, että joudun usein kysymään asioita moneen kertaan. Se turhauttaa. Pelkään, mitä sitten tapahtuu, kun en enää pysty hallitsemaan itseäni ja hoitamaan omia asioitani. Pelkään, mitä voi tapahtua, jos en enää muistakaan, missä asun. Mitä sitten, jos joudun vuodepotilaaksi johonkin laitokseen?

Jos muistisairaita hoidettaisiin jo siinä vaiheessa, kun tauti todetaan, hirveän moni pärjäisi pidempään kotona. Kotihoito tulee kuitenkin mukaan yleensä vasta sitten, kun et enää kykene vastaamaan omista asioistasi. Omatoimisuutta pitäisi tukea aikaisemmin. Moni muistisairas on yksin ja he varsinkin kaipaavat, että joku kävisi pitämässä heille seuraa.

Onneksi tauti etenee hitaasti ja eläkkeellä olen päässyt tapaamaan vanhoja koulukavereitani. Minulla on moottoripyörä ja vielä tänä kesänä ajoin hurjan määrän kilometrejä. Meillä on kahdeksan lastenlasta ja suurin osa lasten perheistä asuu Turun seudulla. Olen kiitollinen siitä, että pikkuväki rakastaa pappaa, jaksan vielä leikkiä lasten kanssa ja kuunnella heidän juttujaan. Aktiivisuus pitää yllä toimintakykyä.
Heini Särkkä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    2. 2

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    7. 7

      Töölöntorille kokoontunut reilut 200 ihmistä, ratsupoliisit saattoivat Vastarintaliikettä – IS seuraa hetki hetkeltä

    8. 8

      IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

    9. 9

      Linnaan menevä 95-vuotias sotaveteraani: Suomalaiset eivät osaa tehdä enää edes riukuaitaa

    10. 10

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    2. 2

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää