Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huijarit veivät lottovoittajalta jopa miljoonia – poliisitutkinnassa uusi käänne

Pirkanmaalaiseen lottomiljonääriin kohdistuneen törkeän petoksen tutkinta on johtanut poliisin uusien, mittavien petosten jäljille.
Ilta-Sanomat uutisoi 1.9. poliisin törkeänä petoksena tutkimasta tapauksesta, jossa miesjoukon epäillään huijanneen Pirkanmaalla asuvalta seitsemänkymppiseltä lottomiljonääriltä viime kevään ja kesän aikana jopa miljoonia euroja.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo poliisin päässeen tutkinnan aikana muidenkin epäiltyihin yhdistettyjen rikostapausten jäljille.

– Poliisi tutkii törkeän petosasian yhteydessä ilmi tulleita muita, kiinni oleviin henkilöihin liittyviä rikosepäilyjä. Poliisi suorittaa jatkuvasti asiaan liittyviä kuulemisia ja tarkistuksia, Kinnunen vahvistaa.

Kinnusen mukaan poliisin tietoon on tähän mennessä tullut joitakin samantyyppisiä tapauksia, joissa samojen tekijöiden epäillään huijanneen rahaa varakkailta uhreilta.

Kinnusen mukaan poliisille on syntynyt käsitys tapahtumien kulusta, mutta asiasta ei voida tutkinnallisista syistä antaa tarkempia tietoja.

– Muiden tutkittavina olevien asioiden osalta ei voida mennä yksityiskohtiin, mutta asioihin liittyy vastaavia piirteitä kuin tutkittavana olevaan törkeään petokseen, Kinnunen kuvailee.

Kinnusen mukaan uhreiksi valikoituneet henkilöt ovat kaikissa tapauksissa olleet tavalla tai toisella haavoittuvaisia ja hyväksikäytölle alttiita.

Kinnusen mukaan uhrien valikoiminen haavoittuvuuden perusteella ei sinänsä ole harvinaista, sillä poliisi on toistuvasti joutunut tutkimaan esimerkiksi vanhusväestöön kohdistuneita petosrikoksia viimeisen kahden vuoden aikana.

– Kyllä nämä henkilöt tuntuvat löytävän ja kaivavan niitä haavoittuvaisia ihmisiä esiin jostain, Kinnunen sanoo.

Kinnunen ei voi kommentoida tarkemmin uhreilta huijattujen summien suuruutta, mutta myöntää, että kyse on erityisen suurista rahamääristä.

– Puhutaan erittäin merkittävistä summista, Kinnunen vahvistaa.

Epäillyt ovat poliisille tuttuja tavalla tai toisella, mutta ei kaikilla heistä mitään mittavaa rikoshistoriaa ole.

Kinnusen mukaan poliisilla on tapaukseen liittyen tällä hetkellä neljä epäiltyä, joista kaikki on vangittu. Epäillyt eivät ole poliisin kanssa tekemisissä ensimmäistä kertaa.

– Epäillyt ovat poliisille tuttuja tavalla tai toisella, mutta ei kaikilla heistä mitään mittavaa rikoshistoriaa ole. Mutta eivät he kyllä ole katutyömaalla ainakaan olleet työssä yhtään päivää, Kinnunen kuvailee.

Kinnunen kertoo, että epäillyt teot ajoittuvat tälle ja viime vuodelle, eivätkä kaikki niistä ole tapahtuneet Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella.

Erikoinen rikosvyyhti alkoi aueta loppukesästä, kun seitsemänkymppisen pirkanmaalaismiehen huijaustapaus tuli poliisin tietoon.

Kevättalvella useita miljoonia lotossa voittaneen vanhuksen seuraan oli lyöttäytynyt lottovoiton jälkeen joukko tälle tuntemattomia miehiä.

Seuraavien kuukausien aikana rikoksesta epäilty miesjoukko onnistui saamaan tiukan otteen vanhuksesta ja tämän omaisuudesta.

Miesjoukon epäillään huijanneen vanhukselta viime kevään ja heinä-elokuun välisenä aikana jopa miljoonia euroja.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan vanhukselta pumpattuja rahoja käytettiin muun muassa ravihevosten, kiinteistön ja veneen ostoon sekä erinäisiin liiketoimiin.

Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi elo-syyskuussa kaikki neljä tapauksesta epäiltyä henkilöä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltyinä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  6. 6

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  7. 7

    Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen poistui vapaaehtoisesti kuumimmasta MM-spekulaatiosta – Jari Isometsä: ”Viisi on enää jäljellä”

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  6. Näytä lisää