Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

Janne, 23, pilaili Facebook-kirppisten kustannuksella ja sai aikaan päivän naurut.
Käytön jälkiä, pientä kulumaa, koiratalous... Näillä Facebook-kirppareiden käyttäjille varsin tutuilla ilmaisuilla lähti myös Janne Vuorinen kauppaamaan parisänkyään hämeenlinnalaisten osto- ja myyntipalstalla.

”Annetaan vähäiselle käytölle jäänyt parisänky 160x200cm. Pientä käytön jälkeä ja kulumaa. HUOM! Koiratalous”, Vuorinen kuvailee ilmoituksessaan.

Ilmoitukseen liitetyn kuvan perusteella sängystä ei ole enää paljoa jäljellä, mutta riekaleiden keskellä makaavaa vaaleaa koiraa se ei näytä haittaavan.

– Muutto on tulossa ja sänky on menossa kaatopaikalle, ei sitä oikeasti olla mihinkään myymässä, Vuorinen kertoo.

– Olen seurannut paljon nettikirppareita, ja niissä on aina tällaista kuvailua. Ajattelin että tällä voisi muutamat naurut saada aikaan, hän jatkaa.

Ja ennen kuin hän huomasikaan, ratkiriemukas myynti-ilmoitus oli lähtenyt leviämään somessa kulovalkean tavoin.

”Epätoivojono”

Alkuperäisellä julkaisulla on tykkäyksiä lähemmäs 1 200, ja sen lisäksi sitä on jaettu ympäriinsä eri ryhmiin ja julkaisuihin.

– On Äityleitä, Syntynyt 60-luvulla -ryhmää, Koirat-ryhmää, Metsästäjät-ryhmää, Vuorinen nauraa.

Myös eläinkauppa Musti ja Mirri pyysi Vuoriselta lupaa saada jakaa mainio kuva Facebook-sivuillaan.

Vaikka ilmoituksen kommenttikenttä on täyttynyt av-, jono- ja epätoivojono-kommenteilla, Vuorinen tietää niiden olevan vain nettikirppishuumoria.

Kyllä koiran kelpaa

Syyllinen sängyn ”pieniin kulumiin” on Vuorisen puolivuotias länsisiperianlaika Juri.

– Ostimme uuden sängyn, ja silloin vanha nostettiin pystyyn koiran huoneeseen. Juri puri sängyn jalkoja ja repi petaria, joten lopulta käänsin sängyn sille oikein päin, että nukkukoon nyt siinä.

Juri-koira saa nauttia sängystään vielä ensi viikkoon, muuttopäivään saakka.

– Ajattelin laittaa tälle vielä vähän jatkumoa ja ottaa kuvan kaatopaikalta, sitten kun sänky on päässyt oikeaan osoitteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää