Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

Riita
Isä halusi jättää tyttären perinnöttä. Pottumaa, pakastin ja vessanpönttö kätkivät 560 000 euroa. Rahojen piilottamisessa avustanut tuomittiin.
Hartolalainen Mikko Soille, 96, myi kaiken varallisuutensa ja pisti 560 000 euroa piiloon naapurinsa avustamana. Soille halusi jättää adoptiotyttärensä ilman perintörahoja.

Soille kätki seteleitä mm. vessanpönttöön, saunan ilmastointiräppänään, pakastimeen ja patakintaaseen.

Kätköt olivat hyviä, edes poliisi ei niitä löytänyt, vaikka apuna oli koira.

Soille pelkäsi, että kotona olevat rahakätköt voisivat paljastua, kun poliisitkin olivat niistä kiinnostuneet ja halusi siirtää ne kotinsa ulkopuolelle.

PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeuteen marssi keskiviikkoa hyväryhtinen sotaveteraani, joka oli huolissaan oikeustalon metallinilmaisimista. Hän pelkäsi, että metallinpaljastimet laukeavat.

– Kun on noita sirpaleita viime sodista vielä jaloissa muistona, Soille totesi.

Asetelma käräjillä oli erikoinen. Syytteessä törkeästä rahanpesusta oli apulainen, joka oli ottanut Soillelta kaksi rahapakettia. 175 000 euron rahat piti piilottaa, koska Soille pelkäsi rosvoja ja poliisia.

Kätkennässä auttanut hyvä naapuri sujautti 100 000 euron setelinipun perunapenkkiinsä. Hän otti vastaan myös 75 000 euron paketin 500 euron seteleitä. Rahat olivat turvallisissa vakuumipakkauksissa.

Apulainen uskoi tekevänsä hyvän työn ja auttavansa ystäväänsä, mutta tosiasiassa hän oli rikoksen poluilla, kun piti rikoksella hankittua omaisuutta hallussa ja hyötyi itsekin rahapotista.

Hän tiesi, miksi rahoja piti piilotella. Apulainen sai lisäksi Soillelta 20 000 euroa omaan käyttöönsä.

APULAISENA ollut 70-vuotias mies tuomittiin törkeästä rahanpesusta 10 kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen ja 20 000 euron menettämisseuraamukseen. Summa on jo ulosmitattu tuomitulta.

Soille oli jutussa tällä kertaa todistajana. Rahanpesujutussa ei ole asianomistajaa.

Tuomittu kiisti törkeän rahanpesun.

Soille oli tuomittu puolitoista vuotta sitten Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa maksamaan lähes 320 000 euroa yli 70-vuotiaalle adoptiotyttärelleen syyllistytyttään törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Vaikka isä todettiin syylliseksi, häntä ei rangaistu mm. korkean ikänsä vuoksi.

MIKKO Soille oli myynyt kaiken omaisuutensa. Metsänmyynnistä, auton, talon ja osakehuoneiston realisoinnista kertyi reilut puoli miljoonaa.

Hän nosti rahat seteleinä kotikuntansa pankista ja päätti hävittää koko summan.

– Tosiasiassa minä olisin antanut tyttärelleni enemmän kuin olisi ollut tarpeenkaan.

– Asianajajat tulivat ja sotkivat kaiken, väittää Soille, kun hän muistelee menneitä.

ISÄN ja tyttären välirikko on syvä eikä lähentymistä ole odotettavissa. Isä teki metsissään ylihakkuita ja oikeus määräsi hänet maksamaan isot korvaukset adoptiotyttärelleen.

Soille on sitä mieltä, että suuret setelit ovat edelleen kateissa, osa jaettu lahjoituksina ja itse hän on nyt lähes pennitön.

Hän kertoo lahjoittaneensa Mannerheimin Lastensuojeluliitolle ja MediHeli-yhdistykselle sekä varattomille tavallisille suomalaisille. Miten paljon hän on lahjoittanut, hän jättää kuitenkin kertomatta.

SOILLE sanoo, ettei tiedä missä seteliniput ovat, mutta epäilee, että satojatuhansia olisi toimitettu apulaisen avustuksella tallelokeroihin pääkaupunkiseudulle, joten Hartolaan ei kannata lähteä kuokkien kanssa kaivelemaan mahdollisia kätköpaikkoja.

Soillen mukaan hän paketoi setelit viiteen turvalliseen vakuumipakkaukseen.

– Entisenä hirvimiehenä olen paketoinut paljon hirvenlihaa vakuumiin. Samalla tavoin paketoin setelitkin. Suurimassa pakkauksessa oli 130000 euroa, hän kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    7. 7

      Vauva kuoli sairaalassa, Melbournen yliajon kuolonuhrien määrä viisi

    8. 8

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Alzheimer-lääke mullistaa hampaiden hoidon – Kasvavatko reiät pian umpeen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – tsunamivaroitus laajalle alueelle

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    4. 4

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää