Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

50 000 ihmistä ihmetteli Tampereen uutta tunnelia

Tamperelaiset saivat sunnuntaina tutustua marraskuussa avattavaan Rantatunneliin.
Suomen pisin maantietunneli Tampereen Rantatunneli avataan marraskuussa. Uteliaat tamperelaiset saivat sunnuntaina tutustua tunneliin ilman autoliikennettä. Tunneliin sai tutustua joko jalkapatikalla tai pyöräilemällä.

– Päivää vietettiin aurinkoisissa merkeissä ja kaikki meni loistavasti. Ihmiset olivat hyvällä sunnuntaituulella ja viihtyivät, Rantatunnelipäivän tapahtumapäällikkö Kari Jussila iloitsee.

Jussila kertoo, että tapahtumaan osallistui noin 50 000 ihmistä. Tunnelin läpi kulki jatkuvasti pitkä jono ihmisiä. Tunnelissa oli muun muassa lapsille ohjelmaa ja soittokunta musisoi pariin kertaan. Tapahtuma huipentui lenkkiin 2,3 kilometriä pitkässä tunnelissa.

– Ruotsi-ottelun yleisurheilumaajoukkueen miesten kapteeni Tuomo Salonen voitti ja teki ennätyksen, jota ei koskaan tulla rikkomaan, Jussila naurahtaa.

Rantatunneli avataan liikenteelle marraskuun 15. päivä.

”Jännä tunne”

Rantatunnelia meni ihmettelemään myös Ilkka Immonen lapsiensa Aslakin, Aitorin ja Aarnin kanssa. Immonen sanoo, että ensimmäisenä hänelle tuli mieleen se, että tunneli menee syvälle maan alle.

– Oli jännä tunne mennä sinne sisään. Liikenteestä tuli mieleen, että jos siellä tapahtuu kolari, miten se siivotaan, jos siellä on paljon liikennettä, eikä sivullepääsymahdollisuuksia ole. Onhan siellä onneksi kävelyulosteitä, Immonen pohtii.

Immosta askarruttaa myös se, miten tunnelin avaaminen tulee käytännössä vaikuttamaan liikenteeseen. Päiväsaikaan esimerkiksi Tampereen Rantatie on ollut hyvin ruuhkainen.

– Sekin on mielenkiintoista nähdä, miltä tunnelin maanpäällinen osa tulee näyttämään vuosien saatossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    9. 9

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    10. 10

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää