Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Heroiinia kaikille yskänlääkkeeksi – Suomen lääkehistoriassa riittää hurjia yksityiskohtia

Pervitin-nimistä lääkejauhetta myytiin Suomessa aina 1980-luvulle asti. Reseptistä oli toki pudotettu jo aiemmin metamfetamiini pois.
Sääntö-Suomessa vuonna 2016 voi tuntua erikoiselta ajatukselta, että lääkäri suosittelisi lapselle heroiinia yskänlääkkeeksi, mutta näin olivat asiat 1900-luvun alkupuolella.

– 1920-luvun lopulla ja etenkin 1930-luvulla alkoi heroiinin valtakausi Suomessa. Sitä käytettiin ihan laillisesti lääketeollisuudessa suuria määriä kansainvälisesti verrattuna, kertoo filosofian tohtori Mikko Ylikangas.

Ylikangas on kirjoittanut palkitun kirjan Unileipää, kuolonvettä, spiidiä, joka ilmestyi vuonna 2009. Teos kertoo kattavasti huumausaineiden käytöstä Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

– Suurin syy oli se, että pula-aikana heroiini oli erittäin hyväksi todettu ja hyvin edullinen lääkeaine. Sitä käytettiin yskänlääkkeissä mikstuuroina ja tablettimuodossa.

Suomi oli tärkeä salakuljetusreitti Neuvostoliiton huumausainemarkkinoille. Pieni siivu tavarasta jäi pyörimään myös Suomen markkinoille.

Ylikangas sanoo, että Suomen ilmasto- ja terveysolosuhteet olivat sellaiset, että köhimiseen suhtauduttiin vakavasti. Tuberkuloosi oli tuohon aikaan suuri tappaja.

– Tämä johti suureen heroiinin käyttöön ja se päätyi armeijaankin ihan peruslääkkeeksi. Tuohon aikaan ei ollut oikein kontrollia, eikä edes heroiinin väärinkäyttö ollut rikollista.

”Heroiinia suositeltiin koko kansalle”

Heroiinia suositeltiin yleisesti lääkkeeksi 1920-, 1930- ja vielä 1940-luvulla. Ylikangas muistuttaa, että narkomania, eli huumaavien lääkeaineiden väärinkäyttö oli siihen nähden suhteellisen vähäistä.

– Heroiinia suositeltiin yleisesti koko kansalle. Annokset olivat lääkärin määräysten mukaisia, joten ei siitä jäänyt koukkuun.

Ylikankaan mukaan suurin yksittäinen huumausaineiden viihdekäyttäjäryhmä oli jo 1920-luvulla lähtien terveydenhoitoalan henkilökunta, jotka pääsivät helposti aineisiin käsiksi.

– Lääkärit, hammaslääkärit, farmaseutit ja heidän puolisonsa ja lapsensa.

Rintamalla kului heroiinia, morfiinia, oopiumia...

Sota-aikana heroiini oli rintamalla yleisessä käytössä. Sitä käytettiin muun muassa vartiovuoroissa yskäkohtausten taltuttamiseksi.

– Se oli yleislääke. Sitä käytettiin särkylääkkeenäkin aika surutta, Ylikangas toteaa.

Ylikankaan mukaan huumaavia lääkeaineita käytettiin kuitenkin siihen, mihin ne olivat tarkoitettujakin. Heroiinin lisäksi rintamalla käytettiin morfiinia ja oopiumia. Jatkosodassa suomalaiset saivat saksalaisilta Pervitin-metamfetamiinitabletteja.

– Morfiinia kului hirvittäviä määriä ihan kivunlievitykseen. Heroiinikaan ei ollut päihdyttävä aine, vaan sillä taisteltiin yskää ja särkyä vastaan.

Maailmalla kiinnitettiin huomiota

Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä Kansainliitto yritti kieltää heroiinin käytön vuonna 1934, Suomi ei suostunut sopimukseen. Päinvastoin Suomi ilmoitti tarvitsevansa sitä lisää.

1940-luvun lopulla Kansainliitto oli jo uudistunut YK:ksi. YK arvioi vuonna 1949, että Suomessa käytettiin vuosittain saman verran heroiinia kuin suuremmat maat, esimerkiksi Ruotsi, Britannia tai Italia, käyttivät 25 vuodessa. On arvioitu, että suomalaiset käyttivät vuonna 1946 lähes sata kiloa reseptiheroiinia.

– Kansainvälinen painostus oli kovaa. Suomessakin tajuttiin, että siitä voi tulla ongelmia, kun kontrollijärjestelmä oli heikko huumeiden suhteen. Vähän jokaiselta löytyi lääkekaapista kovia huumausaineita, Ylikangas sanoo.

1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa heroiini alkoi kadota apteekkien hyllyiltä. Käyttöä ja myyntiä lähdettiin rajoittamaan lainsäädännöllisesti.

Virallisesti heroiini poistui apteekkien rekisteristä vuonna 1957, mutta käytännössä aine oli hävinnyt jo aiemmin.

Pervitin-nimistä lääkejauhetta myytiin Suomessa aina 1980-luvulle asti. Reseptistä oli toki pudotettu metamfetamiini pois jo paljon aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    10. 10

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    7. 7

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    8. 8

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    9. 9

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    6. Näytä lisää