Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Olga Temonen avautuu TET-nuorten velttoudesta – eivät kestä maatilan töitä edes kahta viikkoa: "Ei me tykätä imuroinnista"

Työelämä
Kotieläinfarmia Iitissä ylläpitävä Olga Temonen kertoo Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa havainneensa, että maatilan töiden luonne on osoittautunut monille nuorille yllättävän rankaksi. Esimerkiksi lantakärryt ovat painavat ja lehmänlanta käy nenään.
Näyttelijänä tutuksi tullut Olga Temonen ylläpitää miehensä Tuukka Temosen kanssa Iitissä kotieläinpihaa, josta löytyy muun muassa hevosia, lampaita, vuohia, hevosia, kanoja, alpakoita sekä poni ja aasi. Maksavien asiakkaiden lisäksi Olgan Farmilla maatilan arkeen on päässyt tutustumaan lukuisia työharjoittelijoita, -kokeilijoita ja tettiläisiä.

Maaseudun Tulevaisuudessa torstaina julkaistussa kolumnissaan Olga Temonen kertoo, että joissakin tapauksissa työ- ja harjoittelusuhteet farmilla ovat takkuilleet. Työnteko farmilla ei olekaan ollut ihanaa eläintenpaijailua, vaan aivan oikeaa raskasta fyysistä työtä.

– Olen tullut siihen tulokseen, että jollei jokaiseen lapiolliseen ole tarjolla jotakin kivaa konetta, on perinteinen maaseudun työ nykynuorisolle liian raskasta. Milloin reistailee polvi, milloin selkä, milloin pää. Vaikka sitä päätäkin tuuletetaan työaikana viiden minuutin välein somessa, niin silti, liian rankkaa on, Temonen kirjoittaa kolumnissaan.

Esimerkeiksi yllätykseksi osoittautuneista asioista Temonen nostaa esille sen, että lantakärryt ovat painavat, vettä joutuu kantamaan eläimille monesti päivässä ja lehmänlanta käy nenään.

Todellisuus on lyönyt vasten kasvoja

Olga Temonen kertoi lauantaina Ilta-Sanomille kirjoittaneensa kolumninsa humoristisella otteella, mutta havaintojensa olevan paikkansapitäviä. Suuri osa työharjoitteluista ja -kokeiluista sekä työelämään tutustumisista on sujunut mainiosti, mutta osalle todellisuus on lyönyt kovasti vasten kasvoja.

– Aika harva elää nykyisin eläinten kanssa ja ymmärtää, mitä eläintenpito oikeasti on. Työ ei sovi kaikille. Välillä on surullista katsoa vierestä, kuinka nuorten unelmat karisee.

Temonen kertoo, että farmilla on käytössä mönkijä, joka helpottaa osaa raskaista töistä. Silti fyysiselle työnteolle jää paljon tarvetta. Etenkin monille yläasteikäisille maatilan töiden rankkuus on tullut yllätyksenä.

– Yksi syy kokemukseen voi olla se, että nuorten peruskunto ei ehkä ole niin hyvä kuin omalla ikäluokallani. Ainakin asia on yllättänyt minut, Temonen pohtii.

”Ei me tykätä imuroinnista”

Nykynuorison työelämävalmiuksista Temonen kertoo itsellään olevan kaksijakoisia kokemuksia. Osa tilalla harjoitelleista on osoittanut kyvykkyytensä ja työllistynyt sinne pidemmäksikin aikaa. Osalla on kuitenkin ollut suuria vaikeuksia määrättyjen tehtävien kanssa.

Aika harva elää nykyisin eläinten kanssa ja ymmärtää, mitä eläintenpito oikeasti on. Työ ei sovi kaikille. Välillä on surullista katsoa vierestä, kuinka nuorten unelmat karisee.

Temonen kertoo pyytäneensä taannoin paria työelämään tutustumassa olletta teinityttöä imurointiavuksi. Imuri oli täysin uusi, mutta tehtävän suorittamisessa oli vain yksi suurempi ongelma.

– Ei me tykätä imuroinnista, Temonen naurahtaa tyttöjen todenneen.

Hän kertoo ottaneensa asian vielä jälkikäteen puheeksi tyttöjen kanssa, sillä työharjoittelussa opetellaan myös kommunikointia työntekijän ja työnantajan välillä.

– Kysyin, että jos he olisivat koeajalla oikeasti tulossa töihin, niin olisiko suusta päässyt tuollainen lause. Kyllä teinin pitää jo hahmottaa, kuinka työnantajalle annetaan itsestä hyvä kuva. Työelämäikään voi olla vain muutamia vuosia.

Kaivuu-urakka ei kiinnostanut

Toisena esimerkkinä Temonen nostaa esille kaivuu-urakan entisen työharjoittelijansa kanssa. Tehtävä sisälsi kivien siirtoa paikasta toiseen. Harjoittelijan työtahti osoittautui turhankin verkkaiseksi, Temosen omin sanoin suorastaan veteläksi.

Nykymaailmassa nuorten pitäisi asennoitua siten, että he tulevat tekemään todennäköisesti monenlaisia eri töitä. Jos nykynuoret sulkevat itseltään tietyntyyppiset työt pois, niin kuilu menee todella kapeaksi ja sen päässä voi olla lopulta työttömyys.

– Ymmärrän kyllä, että intressi tehdä töitä on erilainen, jos kysymyksessä on oma tila, mutta tässä tapauksessa minun oli pakko kysyä, onko hän aina yhtä vetelä tai hidas.

Vastaus oli karu.

– Ehkä olen silloin nopeampi, jos kiinnostaa, Temonen muistelee parikymppisen työharjoittelijan todenneen.

Farminpitäjää huolestuttaa

Kokemustensa perusteella Temonen kertoo huolestuneensa jossain määrin nykynuorison tilasta ja asenteista.

– Nykymaailmassa nuorten pitäisi asennoitua siten, että he tulevat tekemään todennäköisesti monenlaisia eri töitä. Jos nykynuoret sulkevat itseltään tietyntyyppiset työt pois, niin kuilu menee todella kapeaksi ja sen päässä voi olla lopulta työttömyys.

Olen tullut siihen tulokseen, että jollei jokaiseen lapiolliseen ole tarjolla jotakin kivaa konetta, on perinteinen maaseudun työ nykynuorisolle liian raskasta.

Temonen kuitenkin korostaa, että moni farmilla työskennellyt on pärjännyt maatilan töissä mainosti.

Joissakin tapauksissa kuitenkin myös arkisilta tuntuvat asiat ovat osoittautuneet nuorille turhan haasteellisiksi. Näin kävi esimerkiksi kirjeiden postittamisen kanssa taannoin. Tehtävä kariutui kun sen kontolleen saanut teinipoika ei tiennyt, mihin kohtaan kirjettä pitää kirjoittaa osoite ja mihin liimata postimerkki.

– Voin kyllä sanoa olevani aavistuksen huolissani nykynuorten tilasta, Temonen tiivistää ydinajatuksekseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää