Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi tarkisti kolme mahdollista hautapaikkaa – merkkejä vuonna 1999 kadonneesta Raisa Räisäsestä ei löytynyt

Raisa Räisänen katosi Tampereella lokakuussa 1999.
Keskusrikospoliisi on tehnyt syys- ja lokakuun aikana tutkimuksia vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen löytämiseksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.

Tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen kertoo Ilta-Sanomille, että poliisi tarkisti maastoetsinnöillä saamiaan vihjeitä.

– Kolmisen vihjepaikkaa käytiin tutkimassa ruumiskoirien kanssa. Sellaisia vihjeitä tuli, että nämä voisivat olla hautapaikkoja, Tuominen sanoo.

Mitään ei Tuomisen mukaan kuitenkaan löytynyt. Tutkinnanjohtaja pitää mahdollisena, että koska tapauksesta on hyvin pitkä aika, se vaikuttaa koiran haistamiseen.

– Olosuhteet ovat kyllä vaikeat, Tuominen sanoo.

Jutun yhteydessä olevalla videolla kerrotaan Räisäsen katoamisesta. Kesällä 2016 tehdyllä videolla kerrotaan myös tutkinnan tuolloisesta tilanteesta.

Tuominen kertoo, että vinkkejä Räisäsen katoamiseen liittyen alkoi tulla sen jälkeen, kun Keskusrikospoliisi pyysi niitä yleisöltä viime vuoden marraskuussa.

Silloin KRP kertoi tamperelaisesta taksinkuljettajasta, joka ilmoitti ottaneensa kyytiin Tampereen keskustassa 16.-17.10.1999 välisenä yönä Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan nuoren naisen.

Naisen seurassa oli tummahiuksinen, syntyperältään eteläeurooppalaista tai esimerkiksi turkkilaista muistuttava mies, jonka ikää oli vaikea arvioida. Mies on ollut pituudeltaan naista lyhyempi.

Taksinkuljettaja kuljetti heidät miehen antaman osoitteen perusteella osoitteeseen Multiojankatu 28.

Poliisi tutkii Raisa Räisäsen katoamista henkirikoksena. Tapaus vanhenee 20 vuodessa, eli vuonna 2019.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  4. 4

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  5. 5

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  6. 6

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  7. 7

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  8. 8

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  9. 9

    Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

  10. 10

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  9. 9

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  10. 10

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  4. 4

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  5. 5

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  6. Näytä lisää