Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ministeri Anne Berner: Osa autoilun veroista voi laskea

Ministeri Anne Bernerin mukaan auto-, ajoneuvo- tai polttoaineveroa voidaan mahdollisesti laskea.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) sanoi eilen Ilta-Sanomille, että autoiluun liittyvien verojen pieneneminen on mahdollista.

Kauppalehti kertoi lauantaina, että auto- ja ajoneuvoveroista oltaisiin tyystin luopumassa ja ne korvattaisiin uusilla asiakasmaksuilla.

Hallitus selvittää parhaillaan valtion liikenneverkkojen eli tie-, raide- ja vesiväylien, yhtiöittämistä.

– Jos yhtiöllä olisi tulot käyttäjämaksujen muodossa, autoilijoiden maksut eivät saisi nousta. Samalla yhtiö ottaisi vastatakseen perusväylänpidosta ja kehittämishankkeista, mikä tarkoittaisi menojen poistumista valtiotalouden kehyksistä. Silloin vastaavien tulojenkin pitäisi poistua, Berner sanoi.

Miksi autoveron laskeminen on niin vaikeaa? Myös pitkään autoverotuksen parissa työskennellyt lakimies Petteri Snell kertoo asiasta jutun yhteydessä olevalla, keväällä 2016 ilmestyneellä HSTV:n videolla.

Bernerin mukaan poistuvia menoja vastaavasti voitaisiin laskea autoveroa, ajoneuvoveroa tai polttoaineveroa.

– Laskettaisiinko pelkkää autoveroa, ajoneuvoveroa, polttoaineveroa vai niiden yhdistelmää ja kuinka paljon? Se katsottaisiin varmaan hyvin pitkälti päästövähennystarpeiden näkökulmasta, Berner sanoo.

Berner ei usko, että yhtäkään veroista poistetaan kokonaisuudessaan, koska niiden tuottojen määrä on suurempi kuin mahdollisesti poistuvien menojen.

– Summa nähdään sitten. En pysty sitä vielä ennakoimaan.

Berner kertoo, että infra­investointeihin liittyvää rahoitusmallia selvitetään kolmessa työryhmässä.

– Meillä on useita laskijoita, jotka myös ministeriön ulkopuolella laskevat, mikä vaikuttaisi päästöihin, mikä ohjaisi kehitystä älykkään liikenteen suuntaan, mikä olisi kehysten kannalta neutraalia ja mikä alentaisi kansalaisen kokonaiskustannusrasitetta, Berner sanoi.

SELVITYKSEN liikenneverkkojen yhtiöittämisestä on määrä valmistua loppuvuoden tienoilla.

– On tarkoitus käydä asiasta keskustelua alkuvuonna ja tehdä mahdollisesti päätöksiä kehysriihessä maaliskuussa.

Bernerin mukaan liikenneväyläyhtiön käyttäjämaksuissa olisi samoja piirteitä kuin kännykänkäytössä.

– Ne eivät ole tietullityyppisiä, vaan ajatus on samantyyppinen kun liittyy kännykällä verkonkäyttäjäksi. Ei ole ajatusta, että maksu perustuisi tienkäyttöön vaan siihen, millaisia palveluita käyttää tai mahdollisesti näiden yhdistelmään.

Kauppalehti kertoi myös, että hallitus kaavailisi muun muassa asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennyskelpoisuuden ja kilometrikorvauksen ylikompensaation poistamista. Bernerin mukaan ne eivät ole olleet esillä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

  8. 8

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  9. 9

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  10. 10

    Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  6. Näytä lisää