Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaveri kuoli, muuttui Jeesukseksi

Yks mun kaveri kuoli. Hän menehtyi vaikean sairauden murtamana. Muka.
Oikeasti hän joi itsensä hengiltä. Siihen ei pieni määrä alkoholia riitä.

Kaverini oli lämmin, sydämellinen ihminen, sanottiin paikallisen lehden sivuilla. Ei ollut. Vittumainen oli. Itsekeskeinen, toisia hyväksi käyttävä öykkäri. Oli aina omasta mielestään oikeassa, ei antanut koskaan suunvuoroa muille. Eli kuten kuoleman jälkeen sanotaan, älykäs ja herkkä.

Muistotilaisuudessa muisteltiin, että hänellä oli aina aikaa toisille. Jos näillä oli tarjota tuopillinen.

Pappikin kehui. Papin puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että hän ei koskaan ollut tavannut vainajaa.

Me muut päivittelimme, että tämä oli järkytys. Saattoihan se ollakin järkytys, mutta ei taatusti yllätys.

Häntä jäi kaipaamaan kaksi lasta. Hänen vippaamiaan satasia jäi kaipaamaan koko saattoväki.

Tätä varmaan tarkoitetaan, kun sanotaan, että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen. Onhan se aivan taivaallista, että pelkkiä ylisanoja satelee.

Hyviin tapoihin kuuluu, että kuolleista ei puhuta pahaa. Miksi hyviin tapoihin ei kuulu, että sama koskisi elossa olevia?

Onko ihmisen pakko kuolla ennen kuin hänestä puhutaan kauniisti?

Ei. Toinen vaihtoehto on voittaa Nobelin palkinto.

Pappikin kehui. Papin puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että hän ei koskaan ollut tavannut vainajaa.

Semmoisen kun saa, niin kohta on jo särötön, täydellinen ihminen. Jättiläinen. Huomaavainen ja lämmin. Todella mukava. Ilmiömäinen. Yksi maailman suurimmista ajattelijoista. Tuoreimmasta suomalaisesta nobelistista Bengt Holmströmistä puhutaan kuin vainajasta. Tai niin kuin hän itseironisen osuvasti sanoi Helsingin Sanomissa: ”Yhtäkkiä olen sitten vain maailman silmissä muuttunut.”

Tämän iltapäivälehden mukaan Holmström on jopa niin hyvä ihminen, että käyttää palkintorahat ikääntyneen äitinsä hoitoon. Todennäköisesti äiti on tähänkin asti saanut mahdollisimman hyvää hoitoa. Rahasta se ei ainakaan ole ollut kiinni.

Holmström on kaiken muun ohessa työskentellyt Nokian hallituksessa vuosina 1999–2012. Yhtiön kurssi laski hänen hallituskaudellaan 95 prosenttia. Kuinkahan paljon se olisi laskenut, jos hallituksessa ei olisi ollut Nobel-tason talousosaamista?

Kirjoittaja on neuvonantaja ja valmentaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää