Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jopa 100 ihmistä sairastunut juomavedestä Äänekoskella – lääkäri: Potilaita jopa tiputuksessa

Keski-Suomi
Likaisen ruskean juomaveden aiheuttamia sairastumisia on ilmennyt keskiviikkona jatkuvasti. Vedenjakelu asukkaille alkaa torstaina kello 10 Hietaman koululla.
Likaisesta vedestä sairastuneiden ja siitä yhä kärsivien äänekoskelaisten mitta alkaa olla täynnä. Puhdasta vettä ei kloorauksesta huolimatta edelleenkään tule, eikä epidemian syykään ole selvinnyt.

Epätietoisuuteen ei ole tuonut helpotusta sekään, että viranomaisten katsotaan vähättelevän ongelmaa. Ainakin viestintä on ollut kehnoa.

Keskiviikkona illalla Ilta-Sanomat sai tiedon, että vedenjakelu asukkaille aloitetaan torstaina aamupäivällä kello 10 Hietaman koululla.


VESIKRIISI alkoi viikko sitten keskiviikkona, kun kaivuri katkaisi vesiputken nelostien työmaalla Äänekosken eteläpuolella. Muutama päivä myöhemmin alkoi tulla tietoa sairastumisista etenkin Hietaman ja Parantalan kyliltä.

Asukkaiden sähköpostitse keräämien tietojen mukaan sairastuneita on jo ainakin noin 150. Viranomaisten arvio liikkuu aiemman 20:n sijaan nyt sadan kieppeillä.

– Uusia tapauksia tulee ilmi jatkuvasti. Pelkästään meille on tullut jo 56 yhteydenottoa Äänekosken apulaisylilääkäri Marju Tammelin myönsi keskiviikkoiltapäivänä Ilta-Sanomille.

Normaalit oireet ovat oksentelu, ripuli, kuume ja kovakin vatsakipu. Vakavampia sairastumisia ei ole vielä tullut tietoon, mutta toimenpiteiltä ei ole terveyskeskuksessa säästytty.

– Kolmea lääkärin vastaanotolle tullutta potilasta on hoidettu nesteytyksellä, Tammelin kertoo.


PAHINTA tilanteessa on se, ettei vaara ole alkuunkaan ohi. Erikoista on puolestaan se, että suurin osa sairastuneista asuu noin 6–15 kilometrin päässä putkirikon tapahtumapaikasta.

Olettama siitä, että näytteistä löytynyt kolibakteeri olisi päässyt verkostoon putkirikon yhteydessä, on nyt haudattu. Ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen uskoo epidemian alkulähteen löytyvän juuri Hietaman–Parantalan suunnalta.

– Syyn on pakko olla siellä, Lappalainen vakuuttaa.


TEORIA veden saastumisesta on uusi.

– Putkirikko aiheutti massiivisen paineen laskun, mikä on saanut jonkun huonokuntoisen vesilaitteen rikkoutumaan. Nyt se vesilaite vuotaa väärään suuntaan.

Kyseessä voi olla esimerkiksi jokin liitin tai venttiili. Mahdollista on, että syy löytyy vaikkapa linjasta, joka on viety johonkin kiinteistöön vanhan kaivon kautta.

– Meillä on tekniikan porukkaa maastossa etsimässä vikapaikkaa. On ensiarvoisen tärkeää löytää epidemian syy mahdollisimman nopeasti, Lappalainen korostaa.


NÄYTTEISTÄ on löytynyt ulosteperäistä kolibakteeria, mutta Lappalaisen mukaan sairastumisten syynä voi olla jokin muukin bakteeri tai virus. Näytteiden perinpohjainen analysointi THL:n laboratorioissa on kuitenkin hidasta, joten varmuutta ei saada välttämättä muutamaan viikkoon.

– Sairastumiset aiheuttaneen bakteerin tai viruksen nimi on meille juuri nyt yhdentekevä, Lappalainen painottaa tärkeysjärjestystä.


PARANTALASSA ja Hietamalla asuu noin 800 ihmistä. Paikallinen vesiosuuskunta kehottaa talouksia juoksuttamaan vettä.

Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut. Putkistosta tuleva vesi on edelleen ruskehtavaa ja sameaa. Runsaan juoksutuksen vuoksi verkoston perimmäisiin talouksiin vettä ei välttämättä riitä lainkaan.

– Nyt on kaksi päivää tullut vain ruskeaa vettä, Parantalassa asuva Jenna Rytkönen kertoo.

– Vesi pitäisi keittää, että sitä voisi käyttää. Muttei tule kyllä mieleenkään käyttää vettä mihinkään. Ei se väri keittämällä muutu.

Lappalainen miettii strategian muutosta.

– Juoksutuskehotus sotii puhdistamistoimenpiteitä vastaan. Vesi eikä kloori riitä kaikkialle. Pitäisi kai lopettaa juoksutus. Tilanne on erittäin haasteellinen, Lappalainen pohtii.

Putkirikosta on viikko – ja ilman puhdasta vettä elävillä ihmisillä alkaa olla hermot kireällä.

– Pelkään, että tilanne saattaa jatkua tällaisena vielä jonkin aikaa. Ihmisten pitää reklamoida veden puutteesta vesilaitoksilleen. Laitosten velvollisuus on huolehtia puhtaan veden toimittamisesta vaikka varavesisäiliöiden avulla.


JENNA Rytkönen muutti Äänekosken keskustasta Parantalaan sattumoisin viime perjantaina. Tuolloin hanavesi oli vielä kirkasta.

– Vatsanväänteen alkoivat sunnuntaina. Seuraavan yön oksentelin. Muuttoapuna olleet äitini ja siskoni sairastuivat myös. Toinen koiristanikin oksenteli koko maanantain, Rytkönen kertoo.

Kylillä kritisoidaan vesiosuuskuntien, viranomaisten ja Äänekosken Energian kehnoa ja ristiriitaistakin tiedottamista. Parantala–Honkola-vesiosuuskunta ehti jo lauantaina kertomaan nettisivullaan, ettei samentunut vesi ole vaarallista terveydelle.


LAPPALAINEN myöntää ongelmat.

– Jos kauniisti sanoo, niin tällaiset pienet vesiosuuskunnat toimivat harrastuspohjalla. Heillä ei ole edes henkilökuntaa. Kuvitellaan, että viestintä toimii Facebook-ryhmän kautta, mutta on ihan selvä, ettei sellainen riitä.

– Tiedon asiakkaille on pakko kulkea tehokkaammin, Lappalainen vaatii.

Tietoa olisi ehkä syytä levittää laajemmallekin. Esimerkiksi Hietamalla sijaitsevan Kartanokievarin tansseissa oli ehkä puolentuhatta asiakasta. Moni heistä oli paikalla pitkänkin matkan päästä.

Uutista päivitetty kello 20.45: Lisätty tuore tieto vedenjakelun aloittamisesta.

Otsikkoa muutettu kello 23.42: Vesi ei ole ollut joka paikassa ruskeaa. Ihmisiä on sairastunut väriltään täysin kirkkaasta juomavedestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. 6

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    7. 7

      Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää