Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsingin väkivaltakampanja nosti myrskyn – ”Vaikea kuvitella, että ”vahingossa” laitetaan pelkästään naisia”

Helsingin kaupungin väkivaltaa vastustava kampanja on joutunut helsinkiläispoliitikkojen tikunnokkaan.
Helsingin kaupunki lanseerasi Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa -kampanjan viime viikon perjantaina. Kampanjan videolla, lehtimainoksissa ja julisteissa äiti keskittyy tablettiin tai älypuhelimeen, eikä huomaa lapsille tapahtuvaa pahaa.

Eikä mennyt kuin muutamia päiviä, kun kampanjasta nousi kohu. Asiasta on aiemmin uutisoinut esimerkiksi Helsingin Sanomat.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Otso Kivekäs (vihr) ei ymmärrä kampanjaa.

– Minusta se mainos on aika erikoinen. En ole oikeastaan edelleenkään varma, mitä sillä yritettiin saada aikaiseksi. Viesti, joka siitä välittyy, on se, että naisten kuuluisi hoitaa kotia, siivota ja hoitaa lapsia, eikä olla internetissä ja osallistua sosiaalisiin suhteisiin netin kautta tai tehdä töitäkään.

– Ei laiminlyönti ole sitä, että lasten äidillä on älypuhelin. Lasten hoidon laiminlyönti ja heitteillejättö on ihan oikea ongelma, mutta se menee eri tavoin. Vakavat tapaukset liittyvät päihdeongelmiin tai mielenterveysongelmiin, Kivekäs linjaa.

KIVEKÄS ei ymmärrä myöskään sitä, että kampanjassa esiintyy pelkästään lasten ”äiti”. Miehiä kampanjassa ei näy.

– Jos tarkoitus ei ollut nimenomaan syyllistää naisia ja ohjata nimenomaan naisia kotiin, niin olisi johonkin kohtaan voinut laittaa myös miehen. On vaikea kuvitella, että ”vahingossa” laitetaan pelkästään naisia, Kivekäs hämmästelee.

Myös väkivallan rinnastamista älypuhelimien käyttöön on ihmetelty. Kirjailija, äidinkielenopettaja Tommi Kinnunen ihmetteli Twitterissä, miksi näin on tehty.

– Kotiväkivalta ja välinpitämättömyys ovat isompia juttuja kuin se, että äiti ei hetkessä vastaa joka huutoon ja nuhtele koiraa, Kinnunen totesi.

Jos et näe tviittiä, voit nähdä sen täältä.

Myös Akavan viestintäjohtaja Marjo Ollikainen tarttui aiheeseen blogissaan.

– Nainen on lapsiaan laiminlyövä #someäiti, jonka lapsen korppi vie. Nainen on myös kahviloissa istuva yhteiskunnan elätti eli #latteäiti tai jos pahin toteutuu – nainen on feministi! Mutta ei tässä vielä kaikki. Tässä kätevä muistilista siitä, kuinka nainen on vääränlainen kehdosta hautaan, Ollikainen kirjoitti ja esitti kattavan listan asioista, joissa tyttöjen ja naisten katsotaan tekevän väärin.

Myös Helsingin kaupunginhallitukseen kuuluva Veronika Honkasalo (vas) arvostelee kovin sanoin kampanjaa. Hänen mukaansa kampanja kertoo ylipäätään siitä, että Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto on huonosti perillä lähisuhdeväkivallasta ilmiönä ja sen yleisyydestä.

– Kampanja kertoo siitä, että ei tunnisteta, kuinka isosta ja vakavasta ilmiöstä lähisuhdeväkivallan osalta on kyse, kun tehtaillaan tämmöisiä söpöjä julisteita.

– Kritiikin kärkeni on se, että mieluummin nämä rahat olisi laitettu arjen tason palveluihin kuin tämmöiseen julistekampanjaan, jonka arvoa en ehkä ihan ymmärrä, Honkasalo alleviivaa.

HONKASALO kertoi olleensa asiasta myös suoraan yhteydessä kampanjan avanneeseen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajaan Pia Panhelaiseen.

– Lähetin hänelle eilen (tiistaina) sähköpostia, ja pyysin tiedot siitä, paljon tähän on käytetty sote-viraston omia resursseja, mutta vielä en ole saanut vastausta, Honkasalo sanoi IS:lle aamupäivällä kello 11 jälkeen.

Honkasalo arvioi, että asia nousee kuitenkin esille Helsingin kaupunginvaltuuston tämänpäiväisessä kokouksessa sekä kaupunginhallituksen ensi viikon maanantain kokouksessa.

IS ei ole toistaiseksi tavoittanut Panhelaista kommentoimaan kohua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    5. 5

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    6. Näytä lisää