Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

Lauantain Uutisvuodossa vitsailtiin roimasti pääministeri Juha Sipilän ja Yleisradion suhteista.
Viikon ykkösuutinen on ollut pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja Yleisradion hämmennystä herättäneet suhteet. Monet ovat katsoneet, että Sipilä on toiminnallaan painostanut Yleä, minkä vuoksi Yle olisi rajoittanut Sipilää koskevaa uutisointiaan.

Lauantai-illan suosikkiohjelman Uutisvuodon juontaja ja ylituomari Baba Lybeck totesi torstaina Helsingin Sanomille, että asiaa käsitellään myös Uutisvuodossa. Lybeck kertoi lähetyksessä, että hänelle tuli mieleen hauska Sipilä-vitsi, jonka kuuli Yleisradion kahvilassa.

– Aikoinaan kun tulin Yleisr...

Lybeckin Sipilä-vitsi katkesi kesken ja loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Kuva hyppäsi lähetyksessä eteenpäin, missä Lybeck juonsi jo seuraavaa tehtävänantoa Uutisvuodon kapteenille koomikko Stan Saanilalle.

Erikoinen vitsi herätti ihmetystä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Osa katsojista tulkitsi sen heti tahalliseksi sensuroinniksi ja nerokkaaksi vitsiksi. Osa taas toivoi, että sensurointi on todella tehty tahallaan. Ilta-Sanomat ei tavoittanut lauantai-iltana Lybeckiä kommentoimaan vitsiä.

”Yle voisi tehdä maailmanlopusta jutun”

Myös Uutisvuodon kapteeni, kirjailija Jari Tervo kommentoi ”Ylegatea” kovin sanoin. Hän sanoi ohjelmassa, että pääministeri on painostanut Yleisradiota ja Yleisradion journalistinen johto on taipunut.

Tervo sanaili, että Yle olisi hyllyttänyt jutut siksi, että asia on kesken. Tervo jatkoi, että oikeastaan koko maailman luonne on se, että se on kesken.

– Se ei ole koskaan valmis. Se on aina kesken ja sen jälkeen se loppuu. Siitä maailmanlopusta voisi Yle tehdä jonkun pienen jutun, Tervo nauratti yleisöä.

Kesken olevalla asialla Tervo viittasi todennäköisesti Sipilän ja hänen sukulaistensa omistaman Katera Steelin suhteisiin. Katera Steel sai valtion omistamalta kaivosyhtiöltä Terrafamelta arvokkaan tilauksen. Terrafamelle taas myönnettiin pari viikkoa sitten sata miljoonaa euroa lisää valtion rahaa. Sipilä pyysi itse oikeuskansleria selvittämään mahdollisen esteellisyytensä Terrafamen pääomituksesta päätettäessä.

Tästä kohu lähti

Kohu sai alkunsa, kun Sipilä oli lähettänyt tuohtuneita sähköpostiviestejä Ylen toimittajalle Salla Vuorikoskelle. Sipilä ei mielestään saanut tarpeeksi aikaa kommentoida juttua, jossa käsiteltiin muun muassa Terrafamea ja Katera Steeliä. Sipilä tulkitsi Ylen jutun tarkoituksenhakuiseksi, joka vihjaa, että hän tai hänen sukulaisensa olisivat toimineet vilpillisesti.

Suomen Kuvalehti julkaisi keskiviikkona jutun, jonka se otsikoi niin, että Sipilä olisi vaientanut Ylen. Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi keskiviikkona kirjoituksessaan linjanneensa, että ”asia on pantava sille kuuluviin mittasuhteisiin”, sillä samasta aiheesta oli teossa lukuisia muita juttuja.

Samassa tekstissä Jääskeläinen linjasi, että Yle käsittelee asian kehittymistä normaalina uutisena. Jääskeläinen kiisti voimakkaasti, että Sipilä olisi vaientanut Ylen.

Myös Juha Sipilä on kiistänyt muun muassa eduskunnan kyselytunnilla yrittäneensä vaikuttaa Ylen uutisten sisältöön. Sipilä myös sanoi, ettei ole enää yhteydessä toimittajiin ja toimituksiin, vaan oikaisee itseään käsittelevät uutiset toisella tavalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  7. 7

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  10. 10

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. Näytä lisää