Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Luutnantin outo hamstraus paljastui vasta, kun koti syttyi tuleen – joutuu maksamaan 11 000 euroa puolustusvoimille

Intohimoisen ampumaharrastajan suunnitelma ei mennyt nappiin.
Kainuun prikaatissa työskennelleen luutnantin kymmenien tuhansien patruunoiden varasto paljastui syksyllä 2015, kun eläkkeelle jäämässä olleen miehen omakotitalossa syttyi tulipalo.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi miehen tänään neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä palvelusrikoksesta ja räjähderikoksesta. Sen sijaan syyte törkeästä kätkemisrikoksesta hylättiin. Korvauksia hän joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 11 000 euroa.

Tuomittu oli innokas ampumaurheilija ja toiminut Kainuun prikaatissa ampumavalmentajana useita vuosia. Pitkän uransa aikana miehen haltuun oli kertynyt puolustusvoimien ampumatarvikkeita ja hän kertoi oikeudessa pitäneensä niitä eräänlaisena ”luontaisetuna”.

Kovien patruunoiden lisäksi miehen hallussa oli 16 000 armeijan harjoituspatruunoita eli ns. räkäpäitä. Näistä miehen oli tarkoitus muokata patruunoita omaan ampumaharrastukseensa eläkepäiville.

– Minulla on sille kaliiperille kaksikin asetta ja niistä on helppo jälleen ladata omia latauksia. Käytännössä olin varautunut eläkepäiviä varten, kertoi mies poliisin esitutkinnassa.

– Otan puuluodin irti ja laitan sinne oman latauksen ruutia ja uuden kovan luodin nokkaan. Siitä tulee helposti monta työvaihetta pois jääden käyttökelpoisia patruunoita, päätekijä selvitteli toimintamalliaan poliisin suorittamassa esitutkinnassa.

Jutussa oli syytettynä myös varastolla työskennellyt henkilö, joka oli luovuttanut pienen osan miehen talosta ja pihapiiristä löytyneistä yli 30 000 patruunasta.

Hänen kohdaltaan oikeus hylkäsi syytteet palvelusrikoksesta ja kavalluksesta vanhentuneina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  4. 4

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  9. 9

    Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

  10. 10

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  4. 4

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. Näytä lisää