Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jussi Niinistö kiistää riidan puolustusselonteosta

Puolustusselonteko
Puolustusministeri haluaa ”ampua alas” väitteet kiistoista puolustusselonteossa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö kiistää, että tänään julkistetun puolustusselonteon valmistelu olisi sujunut riitaisissa merkeissä.

– Haluaisin ampua alas väitteet, että olisi ollut ristiriitaisia näkemyksiä, että kenraalit olisivat olleet eri mieltä kuin ministerit, Niinistö sanoi selonteon julkistustilaisuudessa torstaina.

– Käytiin normaalia keskustelua sanamuodoista, Niinistö kuittasi.

Huhujen mukaan kenraalit olisivat halunneet kiinnittää huomiota modernimpaan ja iskukykyiseen puoleen. Niinistö taas olisi vanhantyylisen massa-armeijan kannattaja.

– Ministeriö ja pääesikunta ovat valmistelleet tämän ilman draamaa, ei ole mitään joko tai -mallia, Niinistö vakuutti.

Suomen pystyttävä vastaamaan laajaan hyökkäykseen

Niinistön mukaan Suomen on pystyttävä vastaamaan sotilaallisen painostukseen, äkkiä kehittyvään uhkaan sekä ”perinteiseen laajaan” hyökkäykseen.

Tätä varten tarkoituksena on kasvattaa sodanajan joukkojen määrää yhteensä 280 000 mieheen eli noin 20 prosenttia. Niinistö korosti myös alueellisen puolustuksen merkitystä.

– Viime vaalikaudella tuli valitettavia kolhuja, budjettia laskettiin ja varuskuntia suljettiin, Niinistö valitti.

Hänen mukaansa asiat ovat Sipilän hallituksen kanssa toisin.

Miljardien hankinnat

Suomella on edessä sekä ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaaminen, että laivaston uusiminen ns. Laivue 2020 taistelualus-hanke. Ne synnyttävät suuria kuluja vuosina 2019–2031. Valtiovarainministeri Petteri Orpo vakuutti, että Suomen talouden ongelmista huolimatta hoidetaan.

– Hornettien korvaava hanke mennään suorituskyky edellä, selonteossa ei oteta kantaa konetyyppiin tai koneiden määrään. Jää seuraavalle hallitukselle 2020 tai 2021. On vaalit välissä, mutta läpi poliittisen kentän on sitouduttu siihen, puolustusministeri Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan Suomi ei voi toimia kuten Baltian maat, jotka Naton jäseninä voivat nojata muiden ilmatukeen. Koneet on hankittava itse.

Venäjän uhka

Ministereiltä kysyttiin Venäjän uhasta, josta ei yleensä haluta puhua nimellä.

– En ole havainnut Venäjän poliittisella johdolla tahtoa uhata Suomea. Tuskin mikään äkillisesti muuttuu Putinin jälkeenkin sama tahti tulee varmaan jatkumaan, Jussi Niinistö sanoi.

– Ei välitöntä uhkaa. Että Venäjä olisi meitä uhkaamassa. Venäjä pyrkii palauttamaan suurvalta-asemaansa, sotilaallisen voimankäytön kynnys kuten Ukraina laskenut, mutta ei Suomea kohtaan, Petteri Orpo puolestaan totesi.

Itämeren ympäristö kuitenkin muuttunut Orpon mielestä arvaamattomammaksi.

Niinistön mukaan EU:n yhteisestä puolustuksesta on vielä aikaista puhua. Hänen mukaansa Lissabonin sopimuksella on kuitenkin merkitystä, mikä nähtiin, kun Ranska pyysi muilta apua Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. 6

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    7. 7

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    8. 8

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. Näytä lisää