Olutraivo heräsi: Puskan eroa vaaditaan

Julkaistu: 08.09.2011 10:06

Olutliitto on tyrmistynyt tuoreista tutkimustuloksista kakkosolueen liittyen.

Liiton mukaan tuore Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yhteistutkimuksen yhteenvetoraportti perustuu epäoleellisiin tietoihin, jotka on valittu tarkoitushakuisesti.

Raportissa Suomen nykyistä tilannetta peilataan Ruotsin tilastoihin vuosilta 1952–1990.

Olutliiton mukaan tämä lähtökohta tekee raportista ja sen johtopäätöksistä epäpätevät, sillä alkoholin matkustajatuonti on vapautunut kummassakin maassa tuon ajan jälkeen.

 – Toisin sanoen saatavuuden ja hinnan rajoittaminen ei ole 1970-luvun tapaan mahdollista, ellei Suomi irtaudu kansainvälisistä sopimuksista, toteaa Olutliiton puheenjohtaja Jari Vaara.

 Raportissa arvioidaan, että matkustajatuonti ei kasvaisi, vaikka keskiolut, siiderit ja lonkerot siiirrettäisiin Alkoon. Perusteena on se, että 90 prosenttia suomalaisista asuu 10 kilometrin päässä Alkosta.

Olutliitto pitää perustelua "kestämättömänä". Liiton mukaan jo taannoinen veronkorotus kasvatti oluen matkustajatuontia 25 prosenttia ja siidereiden 60 prosenttia.

Liiton mielestä Ruotsissa salakuljetus ja matkustajatuonti ovat todellisuudessa karanneet käsistä jo aikoja sitten. Etelä-Ruotsissa 34 prosenttia kulutetusta alkoholista on liiton mukaan joko itse tuotua tai salakuljetettua. Suomessa vastaava luku on liiton mukaan 25 prosenttia.

– On siis käynyt niin, että verotuotot ovat valuneet Ruotsista Saksaan ja Suomesta Viroon. Haitat ovat sen sijaan tulleet Suomeen ja Ruotsiin. Lisäksi salakuljetettu alkoholi menee alaikäisille, jotka eivät voi sitä muuten hankkia, sanoo puheenjohtaja Jari Vaara.

Olutliitto epäilee, että Alkon hinnoittelu nostaisi oluen hintaa tuntuvasti.

Olutliitto tylyttää myös THL:n pääjohtaja Pekka Puskaa ja vaatii, että hänen asemansa selvitetään. Pekka Puska ajaa THL:n johtajana oluen palauttamista Alkoon, vaikka hän samaan aikaan on Alkon hallituksen varapuheenjohtaja.

- THL:n alkoholipolitiikasta tuottaman tiedon uskottavuus on kentällä nolla. Puskan on uskottavuuden parantamiseksi erottava joko Alkon hallituksesta tai THL:n johdosta. Ei käy, että esimerkiksi ravintoloiden kanssa tuotteilla kilpailevan yrityksen hallitusjäsen ohjaa virkamiehenä poliittisia päätöksiä, ilmoitti puheenjohtaja Vaara.

 

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä