Kemistä löytyi viina-aarre

Julkaistu: 18.02.2012 07:52

Purkutalon uumenista Kemistä on löytynyt kaksi ikivanhaa pulloa Pöytäviinaa, jotka Altian asiantuntija on ajoittanut 1930-luvulle.

Äärimmäisen harvinaisilla pullotteilla on ikää 75-80 vuotta. Niitä on Suomessa tiettävästi yhteensä kolme: yksi Altialla museossa, ja kaksi muuta kemiläispullojen löytäjillä. Muista ei ole tietoa.

Pöytäviinat löysi simolainen purku-urakoitsija Harri Posti yhdessä työkaverinsa kanssa vanhasta puutalosta Kemin keskustan liepeiltä.

- Pullot löytyivät välipohjasta (alakerran ja yläkerran välinen taso) muhien seasta. Ne säilyivät ehjänä, kun välipohja putosi isona lohkona alas, Posti kertoo.

Posti äkkäsi ensimmäisen pullon. Työkaveri löysi hetken päästä toisen samanlaisen. Se on edelleen hänen hallussaan Simossa.

Pöytäviinat löytyivät jo loppusyksystä 2004 osoitteesta Kaivokatu 23, mutta vasta nyt Posti innostui selvittelemään niiden alkuperää. Se varsinkin kiinnostaa, kuinka pullot ovat joutuneet välipohjan purueristeisiin.

- Onko vaimo piilottanut ne sinne mieheltään vai onko piilottajalle tapahtunut jotain, ja pullot ovat jääneet sinne, Posti pohtii.

Se on selvää, että pullot ovat 1930-luvulta. Silloista talon asujaa ei tiedetä, mutta talo sijaitsi Sauvosaaren kaupunginosassa, jossa siihen aikaan asui "parempaa väkeä": kauppiaita, virkamiehiä - pankinjohtajakin aivan naapurissa. 1980-luvun alussa taloon muutti Kemin kaupunginjohtaja.

Nykyisin paikalla on uusi asuintalo.

Posti ei ole päättänyt, mitä hän tekee arvopullolleen. Myyminen on hankalaa, koska silloin Postista tulisi automaattisesti pimeän lestin heittäjä. Museo on yksi vaihtoehto, korkkaaminen toinen.

- Maistaminen kiinnostaisi. Onko maku säilynyt vai ei. Juoma näyttää kyllä täysin kirkkaalta, Posti kuvaa.

- Täytän 50 vuotta parin vuoden kuluttua. Kavereille voisi silloin tarjota kierroksen, Posti pohtii.

Lue lisää viikonvaihteen Ilta-Sanomista!


Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä