Näin Soini perustelee maailmalla Portugali-kantaansa

Julkaistu: 09.05.2011 10:50

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoo laajassa kirjoituksessaan Wall Street Journal -lehdessä, miksi hän vastustaa euroalueen kriisipaketteja.

- Tukipaketit ovat aivan ilmeisesti pahaksi sekä Euroopalle, Suomelle että maille, jotka on pakotettu ottamaan ne vastaan, Soini kirjoittaa arvostetussa talouslehdessä.

- Onneksi ei ole liian myöhäistä pysäyttää mädännäisyyttä. Pankeille tarvitaan rehellisiä ja vakavia stressitestejä, Soini näkee.

Hän vaatii loppua nykyiselle menolle.

- Lopetetaan nykyinen poliitiikan aiheuttama farssi.

Soinin mukaan epäonnistumiset kuuluvat markkinatalouteen.

- Todellisessa markkinataloudessa huonot ratkaisut saavat rangaistuksensa, Soini kirjoittaa.

Hänen mukaansa kelvottomat pankit saisivatkin kaatua.

- Tie ei ole helppo, mutta se on ainut oikea tie Suomelle ja Euroopalle, Soini päättää tekstinsä.

Blogiinsa Soini on kirjoittanut suomenkielisen mukaelman WSJ:n tekstistä. Siinä hän ennustaa "rytkyä".

- Pahin rytky on vielä tulossa. Espanjan asuntomarkkinat ovat kuin musta aukko, johon verrattuna pikkuinen Irlanti oli lasten leikkiä, Soini manaa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä