Oopperalaulaja vei saksalaiset kohusoutajat konserttiinsa Heinävedellä

Julkaistu: 20.07.2011 09:19

Kohuttu saksalainen soutajaryhmä on ehtinyt tehdä Suomessa muutakin kuin soutaa - muun muassa tutustua suomalaiseen kulttuuriin.

Oopperalaulaja Juha Kotilainen kohtasi ryhmän lauantaina Heinävedellä ja esitteli sen konsertissaan yleisölle.

Tangon taivutuksia -konsertti pidettiin Kermakeitaan salissa Kerman kylässä. Kun esitys alkoi kahdeksan aikaan illalla, Kotilainen toivotti kaikki vieraat tervetulleiksi. Erikseen hän mainitsi muutaman erikoisryhmän - muun muassa saksalaiset.

- Toivotin tervetulleiksi saksalaisryhmän, Marjatan musiikkimatkat ja kaikki kyläläiset, Kotilainen sanoo.

Kotilainen oli kohdannut saksalaiset aiemmin päivällä. Hän oli jäänyt Wirran Wietävä -leirintäalueelle taiteilijaryhmänsä kanssa - samassa paikassa saksalaiset yöpyivät perjantaista sunnuntaihin.

- Saksalaisryhmä kuuli harjoittelumme ja tuli paikalle seuraamaan. He kuuntelivat innostuneina suomalaista ja argentiinalaista tangoa, Kotilainen sanoo.

- Kerroimme, että meillä on illalla konsertti ja että hekin olisivat tervetulleita sinne, Kotilainen sanoo.

Keskustelu saksalaisten kanssa luisti hyvin, sillä Kotilainen puhuu itse saksaa, koska hän on työskennellyt Saksassa aikaisemmin.

Kermakeitaan sali oli aivan täynnä. Kotilaisen arvion mukaan sinne mahtuu noin 160 henkeä. Ennen konsertin alkua hän havaitsi, että saksalaiset olivat saapuneet paikalle. Hän mainitsi myös Heinäveden matkailusihteerille, että mukana on saksalaisia vieraita.

- Oli mukava esitellä hänelle kansainväliset vieraat, Kotilainen kertoo.

Esitys kesti pitkään, ja siinä oli kaksi väliaikaa. Kotilainen itse esitti konsertissa suomalaisia tangoja.

Saksalaiset tulivat erikseen kiittämään Kotilaista siitä, miten hyvä esitys oli.

Sunnuntaina Kotilainen keskusteli saksalaisten kanssa leirintäalueella silloin tällöin - muun muassa aamupalalla.

- He olivat oikein mukavia. He pakkasivat tavaroitaan aamupäivällä ja valmistautuivat lähtöön, Kotilainen sanoo.

Aiheesta lisää keskiviikon Ilta-Sanomissa.

Oletko sinä kohdannut pihapiiriisi leiriytyneitä kutsumattomia vieraita?

Kerro kokemuksesi Ilta-Sanomille: uutiset@iltasanomat.fi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä