Professori ällistyi Valviran mokasta: "Ainoa laillinen vaihtoehto on eroaminen"

Julkaistu: 21.11.2011 19:59, päivitetty: 21.11.2011 20:08

Oikeustieteen professoria ihmetyttää Valviran johdon tietämättömyys virkamiehen velvollisuuksista.

Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen ilmoitti iltapäivällä siirtyvänsä syrjään meneillään olevan poliisin esitutkinnan ajaksi. Farssin piirteitä tilanne sai neljä tuntia myöhemmin, kun Valvira ilmoitti, että Partanen palaakin töihinsä ensi viikon keskiviikkona.

- Peruskuvio on yksinkertainen, virkamiehen velvollisuus on hoitaa virkaa, kiteyttää hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta.

Mäenpään mukaan tästä voidaan poiketa vain kolmessa tapauksessa. Yksi on sairausloma, toinen esteellisyys yksittäisen asian käsittelyssä. Kolmas on virasta pidättäminen esimerkiksi rikosepäilyn yhteydessä.

Mistään edellä mainitusta ei ole Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partasen tapauksessa kysymys. Hän ei myöskään voisi itse siirtyä syrjään, vaikka olisi rikosepäilty. Siihenkin vaaditaan ministeriön päätös.

Partanen ilmoitti maanantaina iltapäivällä siirtyvänsä esitutkinnan ajaksi syrjään tehtävästään. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ilmoitti kuitenkin pian, ettei tämä ole mahdollista. Illalla Valvira perui ilmoituksensa.

- Sinänsä pidän toimintaa ihan suoraselkäisenä, mutta ainoa laillinen vaihtoehto olisi tehtävästä eroaminen, Mäenpää sanoo

Mäenpää ei näe Partasen töihin paluussa varsinaista ongelmaa, mutta ihmettelee että virastossa keksittiin ylipäätään ehdottaa tällaista ratkaisua.

- Tämä on aika poikkeuksellinen tilanne. Paineita on ilmeisesti kovasti, sillä nämä ovat aika perusasioita.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä