Vaalikommentti: Kun mikään ei riitä

Julkaistu: 28.01.2012 10:15

Normaalisti äänimääränsä vaaleista vaaleihin kaksinkertaistava puolue on hirmuisen menestyvä.

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa perussuomalaisia äänesti reilu viisi prosenttia.

IS:n tutkimuksen mukaan kunnallisvaaleissa olisi nyt luvassa 11 prosenttia.

Yleensä puoluetoimistossa avattaisiin tuollaisesta tiedosta samppanjapullo.

Perussuomalaiset ovat tässäkin toisenlaisia.

Jytky oli rapiat 19 prosenttia eduskuntavaaleissa.

Timo Soinin 9,4 prosenttia presidentinvaaleissa oli mahtava suoritus, noin kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2006 samoissa vaaleissa.

Kiitoksien sijaan Soini sai julkiset haukut kansanedustajaltaan Vesa-Matti Saarakkalalta, jonka mielestä puoluejohto, lue: Soini, oli hoitanut kampanjan huonosti.

Kerta kaikkiaan kohtuutonta, sanon minä.

Mutta Soinilta odotetaankin mahdottomia.

Vuosia hän on väsymättä tarjoillut puolueelleen vain kaikkein parasta, normaali hyvä ei kelpaa.

Poispilatut asiakkaat haukkuvat nyt hovimestariaan.

Menestys on kampanjasta kampanjaan ollut Soinin jaksamisen tulosta. Kolmas kova kampanja kahteen vuoteen, kunnallisvaalit, voi olla jo tällekin jätille liikaa.

IS:n tutkimus osoittaa sen, mitä jo uumoiltiin. Toinen suomalaisen politiikan titaani, Paavo Väyrynen, vei Soinin eduskuntavaaleissa keskustalta saamat äänet takaisin kotiin.

Johti keskustan kunnallisvaalikamppailua kuka vain, ääliö on, jos ei jätä Väyrysen oppeja hyödyntämättä.

Soini voi syyttää Väyrystä ideavarkauksista, mutta politiikassa ei tunneta patentteja.

Kaaokseen vajoava SDP olisi oiva äänilähde perussuomalaisille. Pettyneitä demareita kalastellessa tulee kuitenkin helposti pyllistäneeksi horjuville kepulaisille, ja päinvastoin.

Jos perussuomalaisten roimakin voitto kunnallisvaaleissa tuntuu isoihin odotuksiin nähden pettymykseltä, epäluotettavat liikkuvat äänestäjät alkavat vaihtaa majaa.

Suurin onnettomuus perussuomalaisille olisi Soinin väsyminen ja puolueen kuihtuminen innokkaiden maahanmuuttokriitikkojen yhden asian puolueeksi.

Kannattajansa silläkin olisi, mutta ei koskaan sellaista paikkaa kuin Soinin puolueella nyt.

Pysyvä asema suurten joukossa jäisi unelmaksi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä