Kukat ja mehiläiset

Valikko

Kysy Ekiltä: Mistä peräaukon kutina johtuu?

Nuori nainen on huolissaan peräaukon kutinasta. Lue Ekin vastaus.
Kysymys: Mistä peräaukon kutina johtuu?

Hei Eki,

Olen 18-vuotias. Minulla on ollut ongelma peräaukkoni kanssa jo jonkin aikaa. Tarkkaa aikaa en osaa määrittää, mutta ainakin puoli vuotta nyt. Peräaukkoni kutisee päivittäin, varsinkin kosketuksesta, kun esim. pesen sitä. Kutina on hyvin voimakasta ja usein olen raapinut paikat verille.

Kokeilin apteekin peräpukamaan tarkoitettua voidetta, mutten voinut käyttää sitä peräaukossa olevien haavojen takia. Rasvaan kutisevaa aluetta, jotta haavat parantuisivat, mutten mahda kutinalle mitään ja raavin taas.

Kerron nämä, jos ne olisivat hyödyllisiä tietoja: minulla ei ole seksitauteja enkä ole harrastanut anaaliseksiä. Olen todella kiitollinen vastauksestasi

Nimimerkki: Kirsikka

Eki vastaa:

"Peräaukon kutinaan on monenlaisia syitä. Yksi aika tavallinen syy lapsilla ja nuorilla, joskus aikuisillakin on kihomato. Se on sukkulamato, joka on noin 1 mm:n levyinen ja 3-13 mm:n pituinen ja vaalea.

Ihminen on sen ainoa isäntä ja se tarttuu ihmisestä toiseen läheisessä kontaktissa. Tartunta tapahtuu munien välityksellä. Paksunsuolen loppupäästä naaras mataa peräaukon suulle munimaan ilmeisesti lähinnä yöaikaan ihmisen rauhoituttua aloilleen. Munien myötä peräaukon  suulle ja sen lähiympäristöön iholle ilmaantuu kutinaa, joskus todella voimakkaana ja sitten sitä tietysti raavitaan ja saadaan kynsien alle samalla myös munia, jotka taasen helposti joutuvat suuhun ja lisäksi leviävät perheen kesken.

Raapimisen seurauksena peräaukon limakalvo ja ympäröivä iho, jopa pitkin  pakaroita, ärtyy ja rikkoontuu. Samalla tulee haavaumia ja pahimmillaan toissijaisesti myös iholle bakteeritulehdus. Sinulla tuota vaivaa on ollut jo puolisen vuotta ja on syntynyt haavaumia. Niinpä suositan, että et jatka nyt itsehoitoa, vaan käyt lääkärin vastaanotolla pyllistämässä, jotta lääkäri voi selvittää onko oireittesi taustalla kihomato-ongelma vai jokin muu syy.

Hoito sitten määräytyy tutkimisen jälkeen diagnoosin selvittyä. Mahdollinen kihomatopopulaatio  pannaan kuriin lääkityksellä ja selkeillä perusteellisilla hygieniaohjeilla."

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille
 
Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  3. 3

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  8. 8

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  9. 9

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  10. 10

    Mila Kunis raivostui Ashton Kutcherin ex-vaimolle – Demi Mooren väitetään häiriköivän parin elämää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  3. 3

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  6. Näytä lisää