Kukat ja mehiläiset

Valikko

"Hiuksia tippuu tuppoina pois - Mikä avuksi?"

Kysy Ekiltä
Ekiltä kysytään apua hiustenlähtöön. Mikä avuksi?
Dear Eki!

Olen 20-vuotias nuori nainen. Ylipainoa minulla on noin 30 kiloa. Kuukautiset alkoivat 7 vuotta sitten ja ovat olleet epäsäännöllisen säännölliset. Kierto ollut viime aikoina 28 – 35 päivää. Kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu 07/06 ja se on sittemmin pysynyt tyroksiinilla hyvässä tasapainossa. Sokeri ja kolesteroli ovat loistavat.

Anemiaa tahtoo välillä ilmaantua ja siihen määrätty Obsidania. Gynekologilla kävin 12/13 ja hänen mielestään kaikki ok.

Vakava huoleni on runsas hiustenlähtö. Yli 150 hiusta päivittäin ja tämä alkoi marraskuussa 2013, jolloin niitä tippui satunnaisesti juurinensa ja joulusta alkaen ihan tuppoina. Uutta hiustenkasvua en juurikaan tunne enkä ole värjännyt hiuksia viime vuoden lokakuun jälkeen enkä lämpökäsitellyt joulukuun jälkeen.

Harjaamista olen nyt vältellyt ja tämä alkaa olla jo henkisestikin rankkaa, kun paksut hiukset ovat elottomat hiirenhännät. Olen syönyt Priorinia ilman tulosta ja syön monivitamiinivalmistetta.

Mistä on kyse? Olen kipeästi avun tarpeessa.

Nim. Vekkula.

Eki vastaa:

Hiustenlähdön syyn selvittely alkaa päänahan tarkastelulla ja miten hiuksia lähtee, alueittain vai koko päänahan alueelta. Syynä voi olla aiempi hiusten paikallinen käsittely (värjäykset, lämpökäsittelyt jne.), aineenvaihdunnan häiriötilat (mm. kilpirauhasen vajaatoiminta), jokin lääkitys tai perinnöllinen taipumus.

Olet käynyt hiljattain gynekologilla, joten nyt olisi varmaan hyvä antaa ihotautilääkärin selvittää tuota ongelmaa kokonaisvaltaisesti sulkien myös pois joitakin aineenvaihduntasairauksia.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille
 
Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  9. 9

    Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

  10. 10

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  7. 7

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  4. 4

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  5. 5

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  6. Näytä lisää