Kukat ja mehiläiset

Valikko

"Käyn 6 kertaa päivässä vessassa isolla hädällä, onko tämä normaalia?"

Kysy Ekiltä
Nuori nainen kärsii vatsavaivoista. Lue Ekin ratkaisu pulmaan.
Hei Eki!

Kuinka usein on normaalia käydä vessassa ns. isolla hädällä? Olen 20-vuotias nainen, normaalipainoinen ja harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa, mutta vatsani oireilee jatkuvasti. Minun täytyy ulostaa päivittäin keskimäärin 6 kertaa, eikä ulosteeni ole lähes koskaan kiinteää. Jos en pääse vessaan heti hädän iskettyä, vatsani kourii ja kipeytyy.

Vatsani on aktiivisimmillaan aamuisin ja ilmavaivoja pääasiassa iltaisin. Vatsani on ollut herkkä jo useamman vuoden, mutta oireet ovat pahentuneet viimeisen vuoden aikana. Oireita pahentavat mm. rasvainen ruoka, pullat yms. sekä makeiset, jotka olenkin jättänyt lähes kokonaan pois ruokavaliostani. Myös jännitys pahentaa oireita.

Ruokavalioni koostuu lähinnä kasviksista, lihasta, kananmunista, ruisleivästä, jugurtista sekä hedelmistä. Laktoosi ei pahenna oireita eikä keliakiaakaan testien mukaan ole. Erikoisin asia on, että ulosteeni on aina löysää, paitsi jos olen nauttinut edellisenä iltana runsaasti alkoholia. Onko tämä normaalia vai tulisiko vielä käydä lääkärissä? Olen lukenut ärtyneen suolen oireyhtymästä, joten en haluaisi käydä turhaan lääkärissä.

Nimimerkki: Vaivainen

Eki vastaa:

Keliakia ainakin poissuljettu, mutta et kerro onko mitään laktoositestiä tehty. Kyllähän oirekuva sopii esim. colon irritableen, ärtyneeseen paksuun suoleen. Stressi pahentaa sen oireilua.

Mielestäni kannattaisi käydä lääkärillä lisäselvittelyssä, jolloin varmistetaan, ettei ole laktoosi-intoleranssia tai haavaista paksunsuolen tulehdusta (colitis ulcerosa), ja jotta saat tarvittaessa nykytilannetta korjaavan lääkityksen ja ruokavalio-ohjeet.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille
 
Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  7. 7

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  8. 8

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  9. 9

    Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  4. 4

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. Näytä lisää