Kukat ja mehiläiset

Valikko

19-vuotias: Nukun 8 tuntia yössä, mutta koko ajan väsyttää – ”Tuntuu, että olen jotenkin ylivirittynyt”

19-vuotias on huolissaan jatkuvasta väsymyksestä.
”Moi! Olen 19-vuotias miehenalku ja olen nyt puolitoista vuotta ollut jatkuvasti väsynyt. Nukun 8–10 tuntia/yö, mutta uni ei tunnu auttavan. Koko ajan väsyttää niin paljon, että on vaikea saada mitään aikaiseksi ja se ottaa päähän.

Olen kyllä ollut kovin stressaantunut viime aikoina, joten varmasti tämä siitäkin johtuu. Tuntuu, että olen jotenkin ylivirittynyt. Periaatteessa asiani ovat hyvin. Koulu sujuu ,ja tyttöystävän ja ystävien kanssa menee hyvin, mutta tämä väsymys on alkanut rajoittaa niitäkin suhteita.

Ärsyynnyn nykyään paljon helpommin kuin ennen ja monet aiemmin tärkeät asiat tuntuvat yhdentekeviltä tai ahdistavilta. Toisin kuin ennen, en nykyään innostu asioista läheskään yhtä helposti. Arkisten asioiden muistaminen on vaikeampaa ja olen myös huomannut, etten oikein pysty keskittymään asioihin kovin hyvin.

Lähes koko ajan minua on vaivannut kuivaa yskä ja kaulani imusolmukkeet ovat laajentuneet. Liittyneekö asiaan? En tupakoi tai ole ylipainoinen ja harrastan liikuntaa melko säännöllisesti. Voisikohan tämä olla masennusta ja mikähän voisi auttaa?”

Nim. Väsynyt.

Vastaus: Kyllähän stressi, olipa sen syy mikä tahansa häiritsee kehon toimintoja etenkin tahdosta riippumatonta hermostoa ja hormonitasapainokin alkaa kärsiä, vaikka nukutkin määrällisesti varsin normaaleja tuntimääriä. Unen laatu ei sitten välttämättä ole hyvää.

Ärsyyntymiskynnyksesi on alentunut, joka heijastuu myös tärkeisiin ihmissuhteisiin. Et innostu asioista entiseen tapaasi ja asiat tuntuvat välillä yhdentekeviltä ja keskittymiskykykin on alkanut ontua. Kyllä nuo oireet sopivat myös masennukseen, joka ehkä tunkemassa stressin käynnistämänä mukaan kuvaan.

Tuo yskä voi olla, etenkin jos se on kuivaa ikään kuin rykimistä, stressin aikaansaamaa reagointia. Imurauhasten ärtyminen siellä kaulalla puhuu vaikkapa jonkin esim. virusinfektion puolesta. Etenkin urheilijoilla mykoplasmainfektio aiheuttaa pitkäaikaista väsymystä.

Oireesi ovat kestäneet nyt jo turhankin pitkään, joten hakeudu lääkärin vastaanotolle joko oppilaitoksessasi tai sitten esim. terveyskeskukseen, jotta oireilun syyt tarkentuvat ja saat tarvittavan hoidon. Lääkäri sitten kyselee tuon oirekuvan, ja tutkii sinut ja harkitsee sitten tarvittavat kokeet.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. 6

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  7. 7

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  10. 10

    Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  9. 9

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  10. 10

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. Näytä lisää