Kukat ja mehiläiset

Valikko

17-vuotias tyttö: ”Miten pääsen yli isosiskoni kuolemasta?”

Kysy Ekiltä
17-vuotias menetti siskonsa eikä tiedä, miten eteenpäin. Eki auttaa!
”Hei! Olen 17-vuotias tyttö ja menetin isosiskoni pari vuotta sitten. Kuoleman jälkeen kävin puhumassa asiasta kouluterveydenhoitajan kanssa. Juttelu tuntui kuitenkin ahdistavalta, joten lopetin siellä käymisen. Jälkeenpäin minua on alkanut ahdistaa ja masentaa todella paljon. Mietin siskoani jatkuvasti, enkä tiedä mitä teen.

En uskalla puhua ystävilleni asiasta, sillä tuntuu, että he ovat jo kyllästyneet samaan aiheeseen. Vanhemmille en voi puhua, sillä välit eivät ole hirveän läheiset. En tiedä mitä tehdä, ahdistus ja masentuneisuus vain kasvavat. Iltaisin mietin siskoani ja itken itseni uneen, vaikka aikaakin on jo kulunut. Miten voisin päästä yli läheiseni kuolemasta?”

Nim. Huolestunut tyttö.

Vastaus: Oli hyvä, kun kävit alun perin juttelemassa koulusi terveydenhoitajan kanssa, vaikket sitten jatkanutkaan ahdistuksen vuoksi. Mielestäni sinun pitäisi päästä nyt keskustelemaan olostasi ja tuntemuksistasi ensin nuorisopsykiatrin kanssa, jotta hän ensin arvioi nykytilanteesi ja kertoo sitten sinulle, miten hoidon suhteen olisi parasta edetä, jotta saat kunnolla purkaa ja selvitellä mikä ahdistaa ja masentaa ja saat tukea keskustelujen myötä (lääkäri/psykologi/hoitaja).

Mikäli olet opiskelija, niin oppilaitoksen terveydenhuollon kautta hakeudu apua saamaan tai sitten terveyskeskuksen kautta. Toki myös lähimpien ystävien tuki on tärkeää toipumisessa.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  9. 9

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  10. 10

    Sikotauti jyllää NHL:ssä – suomalaishyökkääjä joutui karanteeniin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  8. 8

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  2. 2

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. Näytä lisää