Kukat ja mehiläiset

Valikko

13-vuotiaan tytön tuskainen pulma: ”Kuukautiset tuntuvat olevan koko ajan käynnissä”

Kysy Ekiltä
13-vuotias tuskailee epäsäännöllisten kuukautisten kanssa.
”Hei Eki! Olen 13-vuotias tyttö, n. 170 cm ja painoa on kertynyt enemmän kuin tarvitsisi olla. Mitään kovin liikunnallista en harrasta. Vapaa-ajallani pompin trampoliinilla ja menen kaverien luokse pyöräillen. Koulussa tulee liikuttua reilusti.

Olisi asiaa menkoista. Ne alkoivat noin pari vuotta sitten. Missä vaiheessa ne oikein tasoittuvat? Minulla nimittäin on kovin runsaat kuukautiset, jotka tuntuvat olevan koko ajan käynnissä, parhaimmillaan on ollut kaksi kuukautta putkeen ilman kunnon taukoja.

Välillä vuodot taukoavat joksikin aikaa ja sitten taas palaavat. En voi käyttää vapaasti kuin mustia housuja, kun pelkään koko ajan, että vuoto tulee läpi. Mitä minun pitäisi tehdä? Koulun terveydenhoitajalle ja koululääkärillekin olen kertonut, mutta en ole saanut tähdellistä apua. Kauanko pystyy vuotamaan peräkanaa?”

Nim. Huolestunut.

Vastaus: Kyllähän kertomasi viittaa siihen, että menkat eivät nyt löydä normaalia kuukautisrytmiä. Kyllä ne yleensä tasaantuvat parin vuoden kuluessa menkkojen alkamisesta. Kerroit pituutesi, mutta jäin kaipaamaan painolukemaa ja yleensä aina kasvu- ja kehitysvaiheen ongelmia pohdittaessa on hyvä tietää pituus- ja painolukemat sekä muukin kehitys.

Pyri nyt laittamaan allakkaasi selkeästi, milloin vuoto alkaa ja milloin loppuu ja milloin se taas alkaa ja loppuu, jotta syntyy selkeä kuva millaisin välein vuodot tulevat ja kauanko kestävät ja sitten pyydä vanhempiasi varaamaan aika lastenlääkärille tai nuorisogynekologille (naistentautien erikoislääkärille) vaikkapa parin kuukauden päähän kroppasi hormonaalisen toiminnan tarkistamiseksi. Kyllä sinulle apu löytyy, kunhan ensin on tutkittu.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  2. 2

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

  6. 6

    Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  9. 9

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  10. 10

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  2. 2

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

  6. Näytä lisää