Kukat ja mehiläiset

Valikko

Mustasukkainen mies ahdistaa: ”Kärsin paniikkikohtauksista”

Eki vastaa
Nuori nainen, 26, kärsii, kun mies epäilee jatkuvasti pettämisestä. Ratkaisu kannattaa tehdä pian.
”Olen 26-vuotias nainen ja parisuhteessa 30-vuotiaan miehen kanssa. Miehellä on aiemmin ollut naisystävä, ensimmäisen lapsen äiti, joka on pettänyt. Minulla on ollut useita parisuhteita, joissa minun on epäilty pettävän, vaikka niin en ole tehnyt.

Nykyinen mieheni epäilee silti jatkuvasti. Tai ei epäile, vaan pelkää minun pettävän häntä. Milloin ovat kyseessä nettijutut, milloin ystävien aviomiehet.

Kovin mustasukkaiseen parisuhteeseen en pysty tällä menneisyydellä. Kärsin lisäksi paniikkikohtauksista, joihin minulla on lääkitys, jonka pitäisi estää ne. Tässä tilanteessa huomaan kärsiväni kohtauksista jatkuvasti. Mitä voin tehdä?”

Nim. T.

Vast. Kirjeestä ei oikein selvinnyt, kauanko olette olleet yhdessä. Mahdollisista yhteisistä lapsista nykyisen miehesi kanssa et ainakaan mainitse mitään. Teidän parisuhteenne kärsii luottamuksen puutteesta. Taustalla ovat vahvana miehen aiemman suhteen ongelmat ja niistä jääneet traumat. Paniikkihäiriötaipumuksesi piinaa Sinua nyt jatkuvasti lääkityksestä huolimatta.

Voitte toki yrittää käydä keskustelemassa parisuhdeterapeutilla, mutta kyllä suhteenne vaikuttaa olevan aika häilyvällä pohjalla. Voitte kumpikin huonosti. Pohtikaa ensin yhdessä, lähdettekö omille teillenne vai haetteko yhdessä apua parisuhdeohjauksesta. Ei tuota kannata loputtomiin vatvoa.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka ”Eki” Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10–25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  3. 3

    Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

  4. 4

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  5. 5

    Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

  6. 6

    Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

  7. 7

    Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

  8. 8

    Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

  9. 9

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  7. 7

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  8. 8

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  9. 9

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  3. 3

    Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

  4. 4

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  5. 5

    Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

  6. Näytä lisää