Meri, Vellamo

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Kruununprinsessa Victoria naimisiin 2010 - kihlat tänään - katso video

Ruotsin kruununprinsessa Victoria, 31, ja hänen pitkäaikainen miesystävänsä, kuntosaliyrittäjä Daniel Westling, 35, kihlautuvat virallisesti tänään, kertoo Aftonbladet.

Lehden tietojen mukaan pari vihitään alkukesästä vuonna 2010.

Aftonbladetin mukaan kuningas on kutsunut maan hallituksen linnaan kello 14 Suomen aikaa. Kuninkaan uskotaan ilmoittavan hallitukselle Victorian ja Daniel Westlingin ensi vuoden alkukesään ajoittuvista häistä. Aftonbladetin tietojen mukaan myös Victoria on kuninkaanlinnassa

Linnan edustalle on kokoontunut runsas joukko mediaa sekä tavallisia kansalaisia, jotka odottavat viestiä pariskunnan kihlauksesta.

Ruotsin hallitus on saapunut linnaan määräaikaiseen konseljiin, jossa hallitus ja kuningas käsittelevät ajankohtaisia asioita. Tällä kertaa tärkein asioista on kruununprinsessan kihlaus.

Jos kihlaus saa hallituksen siunauksen, asia julkistetaan heti tapaamisen jälkeen.

Kuninkaallisesta kihlauksesta on huhuttu pitkään, sillä pari tapasi jo vuonna 2002.

Häät saattavat olla luvassa aikaisemminkin. Ruotsin kruunupäät ovat yleensä suosineet lyhyitä kihlauksia. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia olivat kihloissa hieman yli neljä kuukautta ennen avioitumistaan heinäkuussa 1976.

Kuningas Kustaa Aadolf ja prinsessa Sibylla olivat kihloissa runsaat kolme kuukautta

Aftonbladetin lähteiden mukaan kihlaus julkistetaan virallisesti tiistaina iltapäivällä.

Kuninkaanlinnassa pidetään tänään aiemman suunnitelman mukaisesti valtioneuvoston istunto. Pääministerin lehdistösihteeri Edvard Unsgaard vahvistaa, että pääministeri Fredrik Reinfeldt osallistuu istuntoon.

- Pääministerillä on iltapäivällä tapaamisia tavalliseen tapaan, ja sitten hän osallistuu istuntoon. Istunnon sisällön tiedämme vasta jälkeenpäin, Unsgaard sanoo lehdelle.

Hänen mukaansa kuningas Kaarle Kustaalla ja ministereillä on yleensä tapana käsitellä istunnoissa ajankohtaisia aiheita.

Reindfeldt on kuitenkin nähty jo eilen vierailulla kuninkaanlinnassa. Lain mukaan kruununperillisen kihlauksesta on heti ilmoitettava pääministerille.

Kruununprinsessa saa mennä naimisiin kenen kanssa haluaa. Mikäli kuningas ja pääministeri kuitenkin vastustavat liittoa, prinsessa menettää oikeutensa kruunuun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  3. 3

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  6. 6

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  7. 7

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  3. 3

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  6. Näytä lisää