Tuija, Tuire, Vanessa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Häähumu alkoi: Pubiteltat valmiina ja sää on harmaa

Kymmenet tuhannet ihmiset ovat kerääntyneet Lontoon kaduille hääreitin varrelle.
Innokkaimmat ovat saapuneet varaamaan parasta paikkaa jo päiviä sitten. Vihkimiseen ollessa vielä tunteja aikaa kaduille on tähän mennessä kokoontunut kymmeniä tuhansia innokkaita faneja.

Tunnelma kaduilla on leppoisa, taivaalle kerääntyneistä harmaista pilvistä huolimatta.

Innokkaimmat hääjuhlijat ovat jo aloittaneet karkeloinnin oluen juonnin merkeissä. Trafalgar Squaren olutteltalle on uutistoimisto AP:n toimittajan mukaan jo kuljetettu useita oluttynnyreitä janoisten helpotukseksi.
 
Monet juhlijoista heiluttavat Britannian lippua ja innokkaimmat ovat maalanneet lipun kasvoilleen.

Tuhannet ihmiset myös yöpyivät Westminister Abbeyn ja Buckinghamin palatsin edessä. Kumpaankin paikkaan on valunut yön aikana juhlayleisöä tasaisena virtana. Kaduille leiriytyneen juhlayleisön joukosta löytyy myös lapsia ja vauvoja.
 
Hääparin fanit saivat eilen illalla mieluisan yllätyksen, kun prinssi William saapui yllättäen tervehtimään Lontoon asuntonsa edustalle kerääntyneitä juhlijoita.

Prinssi oli kätellyt ihmisiä ja kysynyt heidän kuulumisiaan.

Sadekuuroja luvassa

Varhain hääkirkkoon saapuvien vieraiden on lienee syytä pakata sateenvarjo mukaan, sillä Lontoon sääennusteessa luvataan aamupäivälle sadekuuroja.

Iltapäivää kohden taivaan pitäisi kuitenkin kirkastua ja auringonkin näyttäytyä. Auringonpaiste olisikin toivottua, sillä hääpari matkustaa vihkimisen jälkeen juhlapaikalle hevosten vetämissä vaunuissa.

Brittiläisen The Telegraph-lehden mukaan hovi on päättänyt perjantaina aamupäivän aikana, että Kate ja William matkaavat Westminster Abbey -kirkola Buckinghamin palatsiin avonaisissa kärryissä. Näin tehdään säästä riippumatta. Aiemmin kaavaillusta kuomullisten kärryjen käytöstä on luovuttu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    7. 7

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää