Matti, Matias

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Victoria ja Daniel ovat aidosti rakastuneita

Turussa vierailevat kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat aidosti rakastuneita.

Kun kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel saapuivat Tre Kronor -prikillä Aurajoen rannalla sijaitsevan Merikeskus Forum Marinumin edustalle Suomen Joutsenen viereen, ei ollut epäilystäkään, että Turkuun saapui rakastunut pariskunta.

Jo ennen kuin laiva kiinnittyi laituriin tarkkasilmäiset näkivät, että kannella seisoo kaksi toisiinsa aivan hullaantunutta ihmistä. He pitivät toisistaan kiinni jo laivan kannella, eikä tahti muuttunut koko vierailun aikana.

Prinssi Danielista on vuoden aikana kasvanut  mies, joka uskaltaa näyttää tunteensa vaimoaan kohtaan myös julkisesti. Jo hänen vaimolleen hääjuhlassa pitämänsä puhe oli niin henkilökohtainen ja rakastettava, että se antoi osviittaa siihen, mitä oli tulossa.

Ennen avioliittoa Victoria oli se, joka näytti avoimesti tunteensa - jopa hääseremonian aikana. Pikkuhiljaa Daniel on myös rohkaistunut ja Turussa nähtiin, kuinka Daniel aika ajoin otti vaimoaan rakastuneesti kiinni tämän vyötäröstä. Danielin käsi myös etsi välillä Victorian kättä. Enää tuo käsi ei etsinyt kättä siksi, että se etsi vain apua ja turvaa julkisuuteen suhtautumisessa vaan käsi tarttui kiinni Victorian käteen, sillä Daniel uskaltaa nykyään osoitttaa rakkautensa kaikkien nähden.

Kruununprinsessa Victoria puolestaan osoittaa hänkin rakkauttaan avoimesti miehelleen. He myös vitsailevat keskenään ja heidän kehonkielensä kertoo heidän olevan loistava pari. Ja kun he pysähtyvät puhumaan pikkulasten kanssa, molempien silmät loistavat.

Victorian äiti, kuningatar Silvia on myös aina rakastanut lapsia ja hän pysähtyykin usein vierailuilla lasten eteen juttelemaan ja kyselemään heidän nimiään tai kuulumisiaan. Kuningas Kaarle Kustaa jää yleensä aina muutaman askeleen sivummalle.

Victoria ja Daniel ovat lapsia rakastava pari ja siksi he molemmat huomoivat heitä eri paikoissa odottavat pienokaiset.

Kruununprinsessaparin suhtautuminen lapsiin on hyvin luontevaa ja Victoria osaa lähestyä heitä luonnollisella tavalla. Lapsirakkaasta pariskunnasta tulee jonakin päivänä loistavat vanhemmat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    8. 8

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

    6. Näytä lisää