Meri, Vellamo

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Prinssi Daniel ottaa lisää isyysvapaata

Prinssi Daniel on ensimmäinen ruotsalainen kuninkaallinen, joka on käyttänyt isyysvapaata. Ensi vuonna hän aikoo olla yhä enemmän kotona tyttärensä kanssa.
Ruotsin pikkuprinsessa Estelle täytti viime viikolla yhdeksän kuukautta. Tähän saakka kruununprinsessa Victoria on viettänyt eniten aikaa kotona Estellen kanssa, mutta ensi vuoden aikana prinssi Daniel aikoo Expressenin mukaan ottaa lisää isyysvapaata.

- Aion jatkossa olla pidempään yhtäjaksoisesti Estellen kanssa, Daniel paljasti lehdelle.

Kun Daniel jää kotiin, Victoria aikoo hovin tiedottajan, Bertil Ternertin, mukaan ottaa vastaan enemmän virallisia edustustehtäviä.

- Meillä on ollut fantastista aikaa yhdessä, kruununprinsessa kommentoi viime keskiviikkona äitiysloma-aikaansa.

Kruununprinsessapari kertoo olevansa kiitollinen siitä, että ruotsalaiset ovat kunnioittaneet heidän toivettaan yksityisyydestä. He ovat voineet ulkoilla tyttärensä kanssa varsin rauhassa kotiaan, Haga-linnaa, ympäröivissä puistoissa.

- Pikkuprinsessamme yksityisyyttä on kunnioitettu ehdottoman hyvin, Daniel kiitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    4. 4

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    9. 9

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    4. 4

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää