Airi, Aira

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Hollannin kuningas sai kruununsa

Amsterdamin Nieuw Kerk -kirkossa vietettiin uuden kuninkaan virkaanastujaisia.
Kuningaspari on astunut ulos kirkosta. He kävelivät hitaan arvokkaasti sinistä mattoa pitkin ja kymmenet tuhannet ihmiset hurraavat.

Kun katsoo kuningas Willem-Alexanderia nyt, kaukana ovat ne ajat, jolloin hän teinipoikana vietti melko railakasta elämää.

Kuningas on kasvanut ja täyttää aivan varmasti ne saappaat, joihin hän on nyt astunut.

Kuningaspari siirtyi kuninkaalliseen palatsiin, jossa pidetään vastaanotto.

Kirkosta poistuivat vanhempiensa jälkeen hempeän siniseen äitinsä tavoin pukeutuneet tyttäret sekä prinsessa Beatrix, lontoolaisessa sairaalassa koomassa makaavan Friso-poikansa vaimon Mabelin kanssa.

Kirkosta poistuivat ensin arvovaltaiset vieraat. Kuninkaallisia oli saapunut peräti 18 eri kuningashuoneesta. Thaimaan kruununprinssi ja prinsessa istui Japanin kruununprinssi Naruhiton ja tämän puolison Masakon kanssa. Keisarillisen parin toisella puolella istui Qatarin emiirin puoliso, sheika Mozah. Myös Bahrainin kruununprinssi tuli paikalle - omalla suurella yksityiskoneellaan.

Kruununprinsessa Victorian puku oli tyylikäs ja prinssi Daniel oli ylpeä vaimonsa rinnalla. Monacon ruhtinas Albert saapui yksin. Jordaniaa edusti muun muassa prinssi Hassan puolisoineen.

YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan oli kutsuttu paikalle Nane-vaimonsa kanssa, Tanskan kruununprinsessa Mary loisti miehensä kruununprinssi Frederikin kanssa ja Norjan kruununprinssi Haakonin vaimo Mette-Marit oli ruskettunut ja hopeahko asu sopi hänen kasvojensa rusketukseen.

Belgian tulevan kuningattaren Mathilden fuksian värinen puku oli yksi upeimmista ja hän oli hyvin näyttävä kruununprinssi Philippen vierellä.

Tilaisuuden upein oli kuitenkin Euroopan nuorin kuningatar, kuninkaalliseen siniseen pukeutunut Maxima, jonka tiarassa ja korvakoruissa oli asuun sopivia suuria safiireja.

Tilaisuus Neuwe Kirkissä eteni virallisen kaavan mukaan. Ensiksi kuningas vannoi valan.

Kuninkaan valan jälkeen vuorossa oli parlamentin edustajien valojen vannominen. 12 parlamentin jäsentä oli kieltäytynyt vannomasta valaa kuninkaalle.

Kun parlamentin jäsenet olivat vahvistaneet kuninkaan nimityksen, kirkkokansa hurrasi. Kuninkaan kruunu ja valtikka sekä valtakunnan omena oli asetettu kuninkaan tuolin lähistölle.

Willem-Alexander kiitteli valaa edeltävässä puheessaan äitiään sekä muita häntä tukeneita henkilöitä. Hän myös ylisti puolisoaan Maximaa.

- Hän on ottanut tämän maan syleilyynsä, kuningas totesi.

Kuninkaan äiti prinsessa Beatrix katsoi poikaansa ylpeänä ja kuningatar Maxima vaikutti jännittyneeltä.

Kuningas lupasi seremoniassa noudattaa perustuslakia ja tehdä kuninkaana työnsä uskollisesti.

Prinsessa Beatrixin vieressä hyvin kiltisti tilaisuutta seurasi Oranian prinsessa, tuleva kuningatar Amalia, 9. Isoäiti selitti lapsenlapselleen tapahtumia ja myös Amalia taputti, kun hänen kuningas-isänsä puhui kauniisti Beatrixista.

Amalian prinsessasiskot Alexia, 7, ja Ariane, 5, istuivat isoäitinsä toisella puolella.

Aika edessä istuivat myös omaa kruunuaan odottava Englannin kruununprinssi Charles puolisonsa Cornwallin herttuattaren Camillan kanssa. Camilla oli valinnut iltapäiväasukseen harmaan kokonaisuuden ja pääkoriste on samanlainen kuin hänen ja Charlesin häissä aikoinaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    8. 8

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    9. 9

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    10. 10

      Vilauttelusta tunnettu Täydellinen nainen Joanna, 37, paljasti jälleen lähes kaiken – harmistui ”rumasta” alusvaatevalinnasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    3. 3

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    6. Näytä lisää