Airi, Aira

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Chris O'Neill on jäänyt ruotsalaisille mysteeriksi

Prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin häihin on aikaa enää kaksi päivää, mutta heidän rakkaustarinansa ei ole saanut ruotsalaisia suistumaan - ainakaan vielä - samanlaiseen häähurmokseen kuin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel kolme vuotta sitten.
Tukholman kaduilla käy nopeasti selväksi, että newyorkilainen finanssimies on jäänyt ruotsalaisille varsin etäiseksi. 

- Luulen, että yksi syy siihen, ettei häähurmos ole samanlainen kuin Victoria häissä johtuu siitä, että Chris O' Neill on ruotsalaisille niin etäinen hahmo, kuninkaanlinnan lähistöllä lounastaukoa pitänyt Caroline Törnemo sanoi.

Hääpari on viettänyt yhteistä aikaa tiiviisti New Yorkissa. Ruotsissa he ovat olleet monien  mielestä liian harvinainen näky.

- En ole nähnyt häntä tai Madeleinea missään virallisissa tilaisuuksissa. Monarkian kannalta olisi hyvä, että he olisivat jatkossa huomattavasti enemmän julkisuudessa, Törnemo sanoo.

Chris O'Neill ja Madeleinen ovat asuneet New Yorkissa yhdessä marraskuusta 2011 lähtien.

Madeleine pakeni Ruotsista New Yorkiin keväällä 2010, kun hänen ja Jonas Bergströmin kihlaus oli päättynyt kohun saattelemana eroon.

Chrisin Madeleinen tapasi myöhemmin New Yorkissa, kun yhteinen tuttava esitteli heidät toisilleen.

Varakkaasta suvusta kotoisin oleva Chris O'Neill on halunnut pitää kuninkaallisessa pyörityksessä tiukasti omasta ja perheensä yksityisyydestä kiinni. Hänet on muiden muassa kuvattu näyttämässä keskisormea häntä seuranneille kuvaajille New Yorkissa.

Hoviasiantuntija Daniel Nyhlén suomikin Chrisiä hiljattain julkaistussa kirjassaan Prinsessan Madeleine.

- Kaveri on 38-vuotias, kokenut finanssimies, joka on yhdessä ruotsalaisen prinsessan kanssa. Hänen pitäisi tajuta, mitä se merkitsee, Nyhlén sanoi kirjan ilmestyttyä ruotsalaislehti AftonblAdetissa.

Edes miehen sukupuuta ei ole saatu Ruotsissa täysin selvitettyä. O'Neillin äiti Eva on syntyjään itävaltalainen ja maan lakien mukaan sukuselvitykseen tarvittavien tietojen antamiseen on pyydettävä asianosaiselta lupa. Ruotsalaislehti Aftonbladet pyysi sukuselvitystä tehdessään lupaa Chris O'Neilliltä, mutta hän ei sitä antanut.

- Chris on päättänyt jäädä ilman kuninkaallista titteliä voidakseen jatkaa nykyistä liiketoimintaansa. Hän on valinnut niin myös siitä syystä, että hän ymmärtää sen, että jos hänestä tulisi kuninkaallinen henkilö Ruotsissa, tulisi myös hänen sukulaisistaan julkisuuden henkilöitä. Mutta Chris on halunnut, että he välttyvät siltä, hovin tiedotuspäällikkö Bertil Ternert sanoi tuolloin.

Chris O'Neillistä ei tästä syystä tulekaan häiden jälkeen Daniel Westlingin tapaan Ruotsin prinssiä.

Hovin sääntöjen mukaan tittelin saaminen edellyttää Ruotsin kansalaisuutta ja liiketoiminnasta luopumista. Chris O'Neillin halusi kuitenkin säilyttää Yhdysvaltain kansalaisuutensa ja jatkaa töitään finanssiyhtiö Noster Capitalissa.

Madeleine puolestaan jatkaa häiden jälkeen töitään New Yorkissa hyväntekeväisyysjärjestö World Childhood Foundationissa. Kuningatar Silvia on säätiön perustajajäseniä. 
Useiden IS:n tapaamien ruotsalaisten mielestä Madeleinen ja Chrisin olisi korkea aika muuttaa häiden jälkeen Ruotsiin.

- Monarkian kannalta olisi hyvä, jos he olisivat enemmän läsnä julkisissa tilaisuuksissa ja kansa pääsisi tutustumaan Chrisiin, Törnemo ja hänen ystävänsä Helena Josefsson sanoivat. 

Tukholman kuninkaanlinnan edustalla vahdinvaihtoa seurannut Ann-Sofie Fredriksen ja hänen ystävänsä olivat samaa mieltä.

- Heidän pitäisi muuttaa asumaan Ruotsiin. Madeleinehan on Ruotsin prinsessa!

Ruotsalaisten toive ei ole toteutumassa ainakaan lähiaikoina, sillä prinsessa Madeleine ja Chris O'Neill ovat ilmoittaneet jatkavansa yhteistä elämäänsä häiden jälkeen New Yorkissa töidensä vuoksi.

- Emme kuitenkaan ole poissulkeneet sitä mahdollisuutta, että voisimme tulevaisuudessa muuttaa Tukholmaan, prinsessa Madeleine sanoi kihlajaishaastattelussaan syksyllä 2012.

Ota kantaa

Pidätkö Chris O'Neillistä?

Kyllä 13% En 43% Ei ole mitään häntä vastaan, mutta olisi Madeleine voinut paremmankin ottaa 44%
Ääniä yhteensä 7229

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää