Tuija, Tuire, Vanessa

Kuninkaalliset

Valikko

Kuninkaalliset

Juhlapotretti 70 täyttävästä Silviasta: "Olen tullut järkevämmäksi"

KAIKKI, MITÄ SINUN PITÄÄ TIETÄÄ SILVIASTA
Ruotsin kuningashuone on julkaissut juhlapotretin aatonaattona 70 vuotta täyttävästä Ruotsin kuningatar Silviasta.
1943 perheensä kuopus

Silvia Sommerlath syntyy 23. joulukuuta perheen neljänneksi lapseksi. Hänen äitinsä Alice de Toledo on kotoisin Brasiliasta, ja isä Walther Sommerlath Saksasta. Silvia viettää kaksi ensimmäistä vuottaan Saksassa, mutta sitten perhe jättää maan sodan tuhojen vuoksi ja muuttaa Brasiliaan. Perhe asuu aluksi Sao Paolossa, mutta muuttaa sitten siirtomaahuvilalle. Silvian ensimmäiset muistot ovatkin sieltä. Hänen lapsuutensa on onnellinen; kesät vietetään äidin suvun maatilalla ratsastaen ja orkideoja keräten.
Minä kasvoin suuressa ja hauskassa perheessä ihanien ihmisten keskellä. Jokaisella oli omanlainen luonteensa ja temperamenttinsa. Vaikka emme tapaakaan nykyisin kovin usein, lämpö ja yhteenkuuluvuus ovat säilyneet, kuningatar kertoo hänestä kirjoitetussa kirjassa.




1953 kouluvuodet Brasiliassa


Silvia
käy ensimmäiset kouluvuotensa Brasiliassa saksalaisessa koulussa, jossa opetus on portugaliksi ja saksaksi. Opettajat muistavat hänet tavallisena oppilaana.

- Koulupäivä alkoi aamuvarhaisella, koska silloin oli viileintä. Kun koulupäivä loppui, isä tuli aina hakemaan minua ja veljiäni, Silvia on muistellut.

Silvian
sisaruksilla on tärkeä rooli hänen elämässään.

- Minulla oli kolme hyvin hankalaa isoveljeä, joiden mielestä oli tärkeää, ettei minua hemmoteltu liikaa. Kun äiti ja isä yrittivät kasvattaa minua, veljetkin halusivat auttaa. Se ärsytti minua kovasti ja sanoin vastaan, kunnes keksin, että diplomatialla pääsi pidemmälle.

1957 muutto Saksaan

Silvian
ollessa 13-vuotias perhe palaa Saksaan hänen isänsä työn vuoksi. Silvia siis kiskotaan teini-iän kynnyksellä rennosta Etelä-Amerikasta täysin toisenlaiseen maahan. Hän menee sisäoppilaitokseen.

- Koulunkäynti olikin äkkiä hankalaa. Se oli aivan uutta. Minulla oli vaikeuksia sekä saksan että matematiikan kanssa, ja jouduin todella ponnistelemaan.

Teini-ikä sai kyseenalaistamaan asioita.

- Kaikki nuoret kai käyvät sen läpi. Minusta tuntui, että tieni oli jo viitoitettu, ja tunsin olevani loukussa. Mielestäni sekä opettajat että vanhempani päättivät liikaa asioistani.

Vuonna 1963 Silvia pääsee ylioppilaaksi ja muuttaa Müncheniin opiskelemaan tulkiksi. Opiskeluvuodet ovat onnellista aikaa. Silvia matkustelee, sekä harrastaa purjehtimista, uintia ja hiihtämistä.

26. elokuuta 1972 "Kuului vain klik"

Silvia
tapaa
Kaarle Kustaan Münchenin olympialaisten avajaisissa. Silvia työskentelee olympiaorganisaatiossa kisaemäntänä.

-
Olin menossa paikalleni, mutta pysähdyin tuntiessani jonkun tarkkailevan minua. Ja kun käännyin, isänne istui siinä ja katseli minua kiikareilla. Välillämme oli vain pari metriä, Silvia on kertonut tyttärelleen, kruununprinsessa
Victorialle.

Silvia
ja Kaarle Kustaa, tuolloin Ruotsin kruununprinssi, käyvät yhdessä päivällisellä ja diskossa. Tästä alkaa suhde, joka virallistetaan neljä vuotta myöhemmin kihlauksella.

- Kun istuimme kihlajaissohvalla ensimmäisessä lehdistöhaastattelussa, kuningas sanoi: "Kuului vain klik". Osuvasti sanottu, sillä niin se tosiaan oli! En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta tuntui kuin kohtalo olisi päättänyt, että meistä tulisi pari. Olimme tunteneet toisemme neljä vuotta, kun menimme kihloihin.

19. kesäkuuta 1976 pari saa toisensa
Ruotsissa järjestetyissä satuhäissä - ja samalla Silviasta tulee kuningatar.

- Se päivä oli pelkkää suurta ja lämmintä iloa - päivä, jonka muistan koko elämäni ajan, Silvia muistelee.

1977-1982 iloisia perheuutisia

Kuninkaan ja kuningattaren kuopus, prinsessa Madeleine syntyy 10. kesäkuuta. Esikoinen Victoria on syntynyt vuonna 1977, ja Carl Philip vuonna 1979. Perhe-elämä on Silvialle tärkeää.

-
Olen todella iloinen perheestäni. Kaikki ovat luonteeltaan erilaisia, mutta me viihdymme yhdessä. On hauskaa, että kaikilla on oma tahto ja huumorintaju. Uskon, että lasten on tärkeää tuntea, että me kuulumme yhteen, mutta myös että rajat ovat selvät. Yhteytemme on hyvä, ja voimme puhua keskenämme kaikesta.

Silvia on kuvaillut Victoriaa nokkelaksi, huolehtivaiseksi ja omatoimiseksi lapseksi. Keskimmäinen Carl Philip puolestaan on aina ollut diplomaatti, joka tarkkailee tilannetta ennen kuin toimii. Nuorimmainen Madeleine on tyypillinen kolmas lapsi - hän yrittää pysyä vanhempien sisarustensa mukana, ja hänellä on vahva kilpailuvietti.

1993-1997 Victorian tukena


Kuningatar täyttää 50 vuotta. Kuningasperheen elämä on kiireistä;
valtiovierailut suuntautuvat ympäri maailmaa. Vuonna 1996 Victoria osallistuu ensimmäiselle valtiovierailulleen - Suomeen. Victoria opiskelee yliopistossa Ranskassa.

Vuotta myöhemmin maailmalla leviää uutinen Victorian syömishäiriöistä, ja hovin julkisuuskuva kokee kolauksen. Victoria lähetetään Yhdysvaltoihin opiskelemaan, pakoon jatkuvaa julkisuutta.
Silvia opastaa tytärtään tulevaan tehtävään.

- Hänen täytyy kasvaa osaansa. Victoria tarkkailee. Kerromme kotona, mitä teemme ja mistä syystä. Juttelemme päivän tapahtumista kuten muissakin perheissä. Uskon, että häntä valmistetaan tulevaan melko luonnollisella tavalla, Silvia on kommentoinut.

1998 hyväntekeväisyys sydäntä lähellä


Kuningatar Silvian sydäntä lähellä ovat humanitääriset asiat.
Silvia on omistautunut lasten asioille. Hän haluaa auttaa hyväksikäytön uhreiksi joutuneita lapsia. Vuonna 1998 hän perusti World Childhood Foundation -säätiön. Säätiö puolustaa lapsen oikeutta turvalliseen lapsuuteen.

- Toivon, että vanhemmat kaikkialla maailmassa viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa, sillä lapset tarvitsevat aikuisten tukea. Uskon, että monet ongelmat saavat alkunsa siitä, että lapset ja nuoret tuntevat itsensä yksinäisiksi ja hylätyiksi, koska he eivät saa tarvitsemaansa huomiota, varsinkaan teini-iässä, kuningatar on perustellut auttamishaluaan.

Prinsessa Madeleine työskentelee World Childhood Foundationille New Yorkissa. Äitinsä tarjoaman työn ansiosta Madeleine on vähitellen päässyt irti negatiivisesta bileprinsessan leimasta.

2010-2012 skandaalikierre


Hovin puhtoinen julkisuuskuva joutuu skandaalikierteeseen 2010, kun laulaja
Camilla Henemark paljastaa olleensa kuninkaan salarakas. 2011 gangsteri
Mille Markovic julkaisee - myöhemmin käsitellyksi paljastuvan kuvan juhlivasta kuninkaasta katselemassa strippareita.

Valokuvaaja
Bingo Rimér paljastaa samana vuonna, että Kaarle Kustaa oli juhlinut villisti bikinityttöjen kanssa vuonna 2003. Kuningatar oli odottanut autossa miestään bilepaikan ulkopuolella. 2012 Henemark nostaa hänen ja kuninkaan suhteen uudelleen otsikoihin julkaisemalla paljastuskirjan. Kuningatar Silvia näyttäytyi ajoittain julkisuudessa totisempana kuin ennen, mutta hän seisoi miehensä rinnalla kohusta toiseen.

Silvian isän natsimenneisyys puolestaan tuli julki 2000-luvun alussa. Kuningatar myönsi natsiväitteet todeksi julkisesti vasta vuosien päästä.

2013 ilon vuosi


Silvia
täyttää 70 vuotta. Vuosi on ollut kuningasperheelle merkittävä ja pääosin onnellinen: kesällä juhlittiin Madeleinen häitä, alkusyksystä Kaarle Kustaan 40:ä vuotta kuninkaana ja lisäksi prinssi Daniel täytti syyskuussa 40 vuotta.

Ruotsin kaikkien aikojen aktiivisimpana kuningattarena pidetty Silvia on yhä täydessä terässä. Pian kahden lapsen isoäiti edustaa miehensä rinnalla säteilevänä ja ajaa yhä itselleen tärkeitä asioita.
Silvian elämää määrittävät yhä tutut peruspilarit - perhe, läheiset ja toisten ihmisten kunnioitus.

-
En usko, että elämänkatsomuksen pitää olla kovin monimutkainen. Minä uskon hyvään. Mielestäni on tärkeää olla lähimmäisten käytettävissä. Se antaa itsellekin paljon, hän on tiivistänyt elämänfilosofiansa.

Myös ikääntymiseen kuningatar suhtautuu seesteisesti.

- Aika vaikuttaa ulkokuoreen, mutta myös sisimpäämme. Persoonallisuus kehittyy. Olen mielestäni tullut järkevämmäksi vuosien myötä. En viisaammaksi, mutta ehkä hieman järkevämmäksi.

Lähteet ja sitaatit: Christina Magnergård Bjers: Kuningatar Silvia (Helmi 2003) ja Ilta-Sanomien arkisto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

    6. 6

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

    10. 10

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää